Ensin sai kyytiä sininen hatuntekele, lankaa ei yksinkertaisesti olisi ollut tarpeeksi.Tämän alkulämmittelyn jälkeen jäljellä ei ollut kuin hikistä kauhua, tahtoo sanoa puolitekoisia vaatekappaleita. Urheasti tartuin puikkoihin. Ensimmäiseksi suoritin pelottavan operaation, eli purin keväällä ufoutuneesta vaaleansinisestä palmikkotakista kaikki väärin kudotut palmikot. En tosiaankaan jaksanut purkaa koko takkia! Sain sitten junailtua palmikot mallikkaiksi ja kudoin takakappaleen ja hihat.
Onneksi löysin suht kivat napitkin:
Vaaleanpunainen silkkitopin alku oli marinoitunut jo pari vuotta. Lankaa oli vain 50g, josta olin saanut aikaiseksi jo vartalo-osan. Nyt tiristin loppulangoista vielä olkaimet, ja leijonankeltaisesta silkkilangasta kudoin ainaoikeinpitsiä reunaan. 
Katsoin mallia juuri saamastani huivista (kiitos Villasukka!), ja toppi valmistui vihdoin. Yläosassa on paljetteja, jotka muistan pujotelleeni ohueeseen konelankaan ja kuljettaneeni mukana silkkilangan kanssa.
Seuraava potilas! Taannoisessa Apupupu-härdellissä meni muutakin piloille. Keväällä huovutusviimeistelyä vaille jäänyt paita kutistui aika lailla samalla kuin sen kaula-aukko venyi suhteettoman suureksi. Luulen vielä voivani pelastaa tämän, joten se ei siirry mörvelöihin. Mukana uineet ylösalaslapaset sen sijaan joutuvat!
ennen -
nyt -
Jalot alpakka- ja merinolangat muuttuivat täydeksi pelliksi. Kuvittelin vielä voivani tehdä niistä jotain, esim. pienen kukkaron josta olen jo pitemmän aikaa haaveillut, joten saksin toisen surutta auki. Huovutettu neulos oli niin paksua ja jäykkää, ettei mahtunut sankojen lipan sisään. Se siitä siis. Nämä ovat hylkytavaraa.
Oli myös murretunsininen puseronalku parin vuoden takaa.
Sovittaessani tajusin sen olevan aivan liian lyhyt, mutta myös pitsineuleraidat sijoittuivat yläosassa epäsymmetrisesti. Purin etuosat hiha-aukkoihin asti ja neuloin uudelleen. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului 3/4 hihat, mutta halusin kokeilla
tunikapituutta.
Hihoihin varattu lanka riitti kivaan helmaosaan. Sen kutomisessa meni uskomattoman kauan, sain aikaan suunnilleen sentin tunnissa.
Niinpä aikaa jäi enää yhden ufon muuttamiseksi fo:ksi. Viimeistelyä ja nappeja vailla oleva villatakki oli hyvä ja nopea projekti.
En edes tajua, kuinka se on saattanut jäädä kesken. Se on ihan ensimmäinen neuletyöni, kun rupesin taas neulomaan kuutisen vuotta sitten.Itse asiassa tiedän tarkalleen milloin rupesin neulomaan. Se oli kesällä 2001. Istuin aurinkoisen loman puolivarjossa rannalla ja neuloin. Hiekka oli kuumaa varpaiden alla, puikkojen klik-klak oli tuttu ja turvallinen ääni, joka sointui laineen liplatukseen, tuulen suhinaan ja mehiläisen uneliaaseen pörräykseen. Kuvittelin villatakkiin sopivia hameita, mietin kenkiä ja sukkahousuja - kaikkea tällaista turhaa.
Se oli elokuuta, ja syyskuussa sortuivat tornit, taivaalta satoi monta päivää valkoista hilettä, hiiltyneitä paperinpaloja ja muuta kummaa, Manhattan oli suljettu saari jonne ambulanssit ajoivat pillit ulvoen vaikkei sieltä ollut mitään haettavaa, ja villatakki jäi viimeistelemättä. En varmaan vuoteen sen jälkeen ostanut vaatteita, ja kaupungillekin uskaltauduin vasta seuraavana keväänä.
Mutta nyt siis valmistui villatakki, paremmassa ajassa ja paikassa. Ehkä käytänkin sitä joskus. Tyyliin sopivat aidot 40-luvun vintage-napitkin kaivoin kätköistäni sitä komistamaan.
Siinä oli siis kuusi ufoa. Entä sitten se puolikas?
Kudoin kaksi lyhyttä vihreää hihaa ja onnistuin hukkaamaan ne jonnekin. Huushollia on myllätty aika lailla, on ollut vieraita, keskiaikamarkkinoita ja muuta säpinää.
Hihat ovat siis valmiit (siitä vihreä loppukerä todisteena) , ja kunhan ne löytyvät voi puseron viimeistellä. Onneksi on ne tiristysviikot!Alkusaldo 32 ufoa - valmiiksi saatu 18 1/2 - jäljellä enää 13 1/2. Vai pitäisikö kirjoittaa "enää"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti