lauantaina, elokuuta 11, 2007

Loppukiri?!

On tämä fufoilu mennyt vähän poskelleen tänä kesänä meikäläisen osalta. Itse asiassa olen niin huonosti ehtinyt seuraamaan koko tempausta, etten ihan varmaksi edes muista, keitä vielä on mukana.

Outi kuitenkin suoritti virallisen tempauksen päätyttyä arvonnat kunniakkaasti ja palkinnot on lähetetty ja vastaanotettu. Kiitos oikein kovasti kaikille palkintojen lahjoittajille ja Outille vaivannäöstä!! Onnea tietysti voittajille ihan hurjasti!

Joka tapauksessa tällainen tempaus on onnistunut, kun yksikin ufo on päätynyt valmistuneiden laariin, joten onnittelut kaikille ufojen kimpussa urakoineille! Hienoa työtä olette tehneet ja monta vihonviimeistä langanpäätä on napsittu valmistuneista töitä ikiajoiksi.


Nyt olisi sitten pienen loppukirin aika, eikö?
Omasta puolestani en enää uskalla luvata yhtään mitään, kun kaikki hyvätkin lupaukset tuntuvan unohtuvan saman tien, kun niitä suustaan päästää.

Jos kuitenkin vielä yritettäisiin tehdä jotain viimeisten ufoviikkojen aikana, edes yksi valmistunut työ, tai sitten pari toivotonta purkuun.
Mulla olisi itse asiassa kaksikin ihan toimivaa ideaa parin ikivanhan ufon varalle. Kun en vaan osaa sanoa, missä ihmeen välissä ne ehtisin toteuttaa, sillä keskeneräisiä on taas kertynyt vaikka miten monta. Uusia ideoita tulvii joka tuutista ja vanha kunnon sukankutomisviettikin paukahti takavasemmalta, että POKSISTA vaan.

Kuka tulee mukaan loppukiriin?

3 kommenttia:

Meemu kirjoitti...

Mun ainakin pitää tunnustaa, että jatkoajalla en nyt ole pahemmin tarttunut ufoihin. Ainoastaan varsinaisen tempauksen aikana purkamani taikatoppi on muodostumassa topiksi, mutta vielä en ole edes kainaloissa saakka... Olen silti ihan tyytyväinen saldooni, että sain sen yhden puretun työn tehtyä huiviksi jo varsinaisten ufoviikkojen aikana.

MysteryKnitter kirjoitti...

Morjensta!
No, ainakin se babyn peitto on tehty, samoin kuin se "Sitruunan" etukpl myös. Ja mitä loppukiriin tulee, I am in. Se yksi kanavatyö ja se yksi poncho...kanavatyö on saanut lisää pistoja, mutta ei ole lähelläkään valmistumistaan, ja ponchoon taas en ole edes kajonnut. Helmineule kiinnostaa nykyään minua aivan mahdottomasti joten...olen treenannut sitä enemmän ja vähemmän.

uhoava gnu kirjoitti...

No minä voisin ainakin yhden työn purkaa noista ufoistani, jos en muuta saa aikaiseksi. Myös punainen fifi olisi kiva saada valmiiksi syksyksi...