tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Posti kiidätti palkinnon perille!

Pappi puikoissa lähetti minulle Fufoilupalkinnon. Todella nopeaa toimintaa. Kuva lähetyksestä on Papin omassa blogissa , en tähän hätään saa järjestettyä kuvashetkeä...
Täytyy erikseen mainita pikkuriikkinen saksikoriste, en olekaan kuvista hahmottanut, miten pieni se onkaan! Koko on noin 2cmx1,5cm ja siihen on saatu näppärin sormin pisteltyä punatulkku lintulaudalla... Ei minun kärsivällisyydelläni kyllä... Hieno!

Paketti sai muutenkin osakseen asiaankuuluvaa uteliaisuutta ja hämmästelyä, olen tunnin verran nyt saanut varjeltua sitä pahimmilta kolhuilta ja ryppäämisiltä. Karkit piti tosin jo antaa koemaisteluun.

Kiitos!

(tällainen arvontavoiton saaminen on hiemanharvinaista herkkua minun osaltani, koska en yleensä blogiarpajaisiin osallistu; minusta olisi epäreilua osallistua arvontoihin, kun en itse niitä koskaan järjestä)

Jos saan jossain välissä aikaa kuvaussessiolle, niin esittelen vielä lisää Ufojani (nythän on täällä nähty vasta murto-osa), ajattelin niiden parissa jatkaa vielä. Tai no, se on varmaan loputon sarka tällä aloitustahdilla.

Ei kommentteja: