tiistaina, toukokuuta 04, 2010

ufoilu alkaa!


hei kaikki!

Kuten moni muukin, minäkin ufoilen ja jämistelen yhtäaikaa. Ja keskityn ensin siihen jämistelyyn, mutta kun noita käsitöitä tarvitsee moneen tilanteeseen omansa, tulee varmasti ufoiltua toukokuussakin. Kuten nytkin. Reissussa ollaan ja jämälangat on kotona, mutta toukokuuta varten nappasin mukaan ufon! (ja yhden uuden ja se uusi tietty vetää parhaiten).
Esittelen kuvallisesti ufojani, kunhan pääsen kotiin varastojeni viereen. Nyt on mukana jo syksystä asti puikoilla ollut musta pipon aloitus (kuvassa). Palmikkoa olis tuossa mallitilkussa, joo, pipoon ei asti ei ollut ehtinyt kuin resori ja pätkä suoraa, mutta onneks tuosta kokeilusta tajuaa, mitä olin tekemässä.
Valmistuu sopevasti öö.. jos vaikka juhannuksena tulis lunta -?

Muuten kotona on keskeneräisiä ainakin pari settiä vauvan/lapsen myssykaulaliinajuttua (taitaa olla paras keksiä uudet käyttäjät tai kutoa vähän suuremmat, yli vuoden ovat jo olleet kesken), parit lasten villasukat (ks. ed), parit polvisukat muistaakseni (tylsä malli ja jne.), ja tietty ne ekat kirjoneulesormikkaani mummolle. Mutta lasketaankohan ne ufoiksi, kun ovat olleet tekeillä "vasta" pari kk:ta? Ovat jo jotain 3-4vkoa seisseet korintäytteenä. No, tsekkaan säännöt... ja muut mahdolliset keskeneräiset työt kunhan kotiin pääsen.
Siihen asti tikkaan tuota typerää pipoa kunnes lanka loppuu :). (Kotona on muistaakseni lisää, eli en niin helpollla pääse.)

2 kommenttia:

Helmis kirjoitti...

Mulla ainakin on niitä "uusiakin" ufoja mukana. Kun joku työ on jäänyt helmikuussa kesken, eikä mua mitenkään enää huvita jatkaa sitä (kun uudet työt menee koko ajan sen edelle), niin mä ainakin lasken sen ufoksi!

On se sitten ainakin ufojen ennaltaehkäisyä :).

Ja ihan virallisestikin; jokainen saa itse määritellä, mikä on ufo! Toinen kelpuuttaa vain viime vuosituhannelta peräisin olevat, mutta yht hyvin ufoja voivat olla tuoreemmatkin tapaukset.

alderaan kirjoitti...

Ihanaa! Ihanat säännöt täällä!

Minulla kun kaikki muutamaa vuotta vanhemmat menevät purkulaatikkoon/muuten poistoon, niin kaikki ufot on tällaisia uudempia. Olis minulla siellä ainakin 2 kesäpaitaa vailla hioja/päättelyä, mutta kun niillä ei ole tarkoituskaan valmistua :).

Sormikkaani ovat siis ufoina mukana, koska käytännössä ne ovat jo ufoutuneet. Minua ei tippaakaan huvita kutoa niitä. Syinä:
- ovat villaa, talvisella tähtikuviolla. Kuka kesällä sellaisia tekee?
- ovat eka kirjoneulesormikkaani. Laskin selkämyksen tähtikuvion jotenkin pieleen ja kuvio meni vähän "korkeaksi". Tästä syystä pikkurilli alkaa myöhään ja on sormena vähän nupon näköinen. En tiedä joudunko purkamaan. Enkä tiedä, huoliiko mummo ei-täydellisesti-istuvia hanskoja. (muistisairaus tekee ihmisestä suorapuheisen.) Tympii koko projekti. Mutta jos nyt teen valmiiksi, ehdin kokeilun jälkeen korjata vielä ennen talvea!