torstaina, kesäkuuta 01, 2006

KK-rapsa

nokutotanoin!

Tämä ei enää (ONNEKSI) näytä tältä vaan on nykyään action manin liivi ja loput on roskiksessa (oli niin huonoa lankaa tuo punainen ettei purettuna olis voinut tehdä mitään).

Kuvaa en silloin ottanut kun ei olis saanut piemeän aikaan hyvää kuvaa..ja nyt hukka on sen vienyt...eikä kuvaaminen nytkään onnistu. Toivottavasti sanani riittää vakuuttamaan, että tehty on ja ihan valmiiksi asti.

Tämän lisäksi kovin paljoa ei ole valmistunut (fufo rintamalla...muuten kyllä..), mutta purettu on 1 ja kaksi hihaa on neulottu villatakkiin (siitä puuttuu pingotus, päättely, ompelu ja *#&n-kaulus).
Olen lähinnä keskittynyt etsimään niitä fufoja ;o)
Mutta vakavasti(/vammin) sanottuna fufoilusta on kyllä ollut todella paljon hyötyäkin (vaikkei minun kohdalla siltä näyttäisikään), olen nimittäin saanut tehtyä loppuun asti valmiiksi kaikki, mitä nyt olen tässä kuussa aloittanutkin...eli siis uusia fufoja ei ole tullut yhtään. (onneks niitä vanhoja on riittävästi..)

Kauheaa kiirettä pitää koti-työ-harrastus-ympyröissä, ei juurikaan kerkiä istumaan neuleen kanssa paikoillaan (onneks voi neuloa kävellessä paikasta A paikkaan B, varsinkin jos kulkee paikan C kautta).

2 kommenttia:

Taiska kirjoitti...

Oletko siis toimunpipo-Krista? Muutaman kerran olen ollut kommentoimassa blogiisi, mutta en voi, kun sulla on esto päällä. Eli nyt sun blogiisi voi kommentoida vaan Bloggerit. Mulla ja monella muulla on Vuodatuksen blogi, eli ei pääse kommentoimaan. Pikku vihjeenä vaan jos ihmettelet kommenttien pientä määrää...

Krista kirjoitti...

Suuri ja äärimmäisen kaunis kiitos Taiska!! En ollut huomannut olevani estoinen. Nyt on estot poistettu ja kommentoimaan pitäisi päästä kenen vain.
Eikun kokeilemaan! =o)