perjantaina, elokuuta 31, 2007

Syksyn viime sato


Viimeinen ufo muuttui tänä aamuna fufoksi. Syksyn satoa kuvattu aamun kalpean keltaisessa valossa. Tossut joihin ohje oli hävinnyt taivaan tuuliin (= jemmoihini) ja onneksi toinen oli neulottu valmiiksi. Laskemalla sai toisen tehtyä. Lanka 7V ja pyöröt 3,5 ja langan kulutus 85 g. Myyjäisiin lisätossut.
Yhteenveto koko fufoilun saavutuksista:
1. Ruskea toppi -oli suurimmaksi osaksi neulottu, mutta kokoamatta. VALMIS
2.Yhdet villasukat ohuesta langasta olivat kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
3. Pinkki intarsianeule, josta oli tulla joskus 80-luvulla villatakki. PURETTU
4. Toiset villasukat ohuesta langasta olivat kesken mökillä (eka menossa). VALMIS
5. Turkoosi toppi viime kesältä aloitettuna -jokin alkoi siinä tökkiä. PURETTU
6. Patalappu, oli viimeistelyä vaille valmis. VALMIS
7. Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. Nyt se on VIRKATTU ja VALMIS
8. Oviverho kalalangasta -käyttöä mietin ja ajattelin purkaa. Mutta ei, se tehtiin loppuun 30 vuoden viiveellä. VALMIS ja KÄYTÖSSÄ Uhoavalla.
9. Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun meni liian isona. PURETTU
10. Kätköistä löytyi kesken fufoilun Kid Mohairista aloitettu huivi. Muutos tuli suunnitelmiin ja siitä tuli PONCHO. VALMIS (kuvia myöhemmin ja muuta tietoa).
11. Siniset tossut, joista toinen oli kesken.NYT VALMIS.
Olen itseeni tyytyväinen ja paras oli oli numero 8 hieman venähtäneen marinoitumisen jälkeen valmistunut ja jopa käytössä oleva fufo. Nyt voin paneutua lapasvaihtoon ja sukkasatoon.
Varsinaisen ufoilun jälkeen tein yhtä toista, mutta valmista ei tullut. Siis hyvä pesämuna ensi vuodelle.

Ei kommentteja: