maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Jotakin pientä

Viime viikon yritykseni raportoida Fufoistani kaatui kuvansiirto-ongelmiin, niinpä pyydän kiinnostuneita käymään blogissani, missä yhden ufon fufoutuminen on esitetty. Tässä voisi samalla kiittää sitä Sukkasadon osallistujaa, joka esitti, että langanpätkät voi kerätä hillopurkkiin ja laittaa niistä sitten jotakin sopivaa. Hyvä idea, jonka toteutus sitten minulla olikin jotakin muuta kuin ensin ajattelin, mutta ei se mitään. Näin nuuka ihminen on mielissään, kun kaikki tulee käytettyä hyödyksi.
Tää porukassa fufoilu on kivaa! On mukava lukea onnistuneista ja päättyneistä töistä ja e r i t t ä i n vapauttavaa on ollut lukea surutta (?) puretuista neulomuksista. Minulle ei oikein koskaan ole edes tullut mieleen noin helppo konsti! - ja kuinka se on vapauttavaa, kun yksi keskeneräinen homma on poissa painamasta mielialaa alaspäin! Saa taas energiaa, vaikkapa jonkin kivan uuden aloittamiseen. :)

Ei kommentteja: