lauantaina, toukokuuta 01, 2010

Maartsin murheenkryynit

Tervehdys! Olen Maartsi ja minun on vaikea saada neuleitani valmiiksi, ainakin tylsempiä yksilöitä. Tässä olisivat tämänvuotiset ongelmatapaukset. Blogianikin saa tulla vilkaisemaan (siellä on sitten samoja juttuja kuin täälläkin, kun ei verbaalisuus riitä usean tarinan laatimiseen samasta aiheesta).

Kesken 2


Vihreä. Näistä tulee villapöksyt Unmentionables-ohjetta muokkaamalla ja Vilman esimerkin innoittamana. Näiden piti valmistua jo viime syksynä, mutta... Ohjeen laatija on unohtanut sen tosiseikan, että ihmisellä on yleensä takapuoli, joka on pyöreämpi kuin vastaava kohta etumuksessa. Ainakin meikäläisen pyrstö on sen kokoinen, että ohjeen mukaan neuloessa takakappaleesta tulisi monta senttiä lyhyempi. Täytyy siis tehdä taakse lyhennettyjä kerroksia. Ja koska alushousuissa ei kauheasti väljyysvaraa pitäisi olla, niitä täytyy sovittaa neulomisen aikana. Eli täytyy riisua puolet vaatteista pois ja vetää verhot ikkunaan (ehkä kuitenkin mieluiten käänteisessä järjestyksessä). Ja sovituksen ajaksi silmukat täytyy siirtää monelle puikolle tai apulangalle ja sitten tietenkin takaisin. Viimeksi mainittu toimenpide on turkasen hidas ja ensin mainitussa tapauksessa silmukat karkaavat. Ymmärrätte siis, miksi pökät ovat jääneet kesken.

Harmaa. Tuli luvattua tehdä miehelle sormikkaat, koska hän ei lapasia pidä. Esittelin lankavarastoani, ja värivalinta osui räväkkään grafiitinharmaaseen. Se on kaunis väri esimerkiksi kalliossa, mutta neulottaessa supertylsä. Lisäksi tein sen virheen, että rupesin neulomaan käsineitä samalta kerältä. Minulta menee hermo selvittäessä toistensa ympäri kiertyneitä lankoja. Olisi pitänyt keriä kerä kahtia. (Olisi pitänyt miettiä tarkkaan, mitä menee lupaamaan.)

Aprikoosi-viininpunainen. Tulossa olisi kolmioista koottava Hypotenuusa-hame. Ongelma on se, että nerokkaasta ja simppelistä mallista on tehty monimutkainen, jolloin jokainen kerros on pitänyt kirjoittaa auki monisivuiseksi ohjeeksi, jota on seurattava jatkuvasti. Lisäksi kolmioista tuli paljon pienempiä kuin ohjeessa, joten jos noista alkaisi hametta kasata, se peittäisi juuri ja juuri ns. vesirajan. Eihän säädyllinen rouvashenkilö voi sellaisessa kulkea! Kyllä jotain pitää arvailun varaankin jättää. Täytyy siis kehitellä jotain kolmioiden pinta-alan kasvattamiseksi.

Eiköhän näissä riitä puuhaa pariksi kuukaudeksi.

1 kommentti:

alderaan kirjoitti...

Kiitos hamevinkistä - tuo kolmio-hypotenuusa-hame näyttää sellaiselta, että itsekin haluan sen tehdä :)!