sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Hei kaikille Fufoajille!

Ensinnäkin, jos joku osaa neuvoa kuinka saa tuolla blogilistalla näkyvän nimen muutettua, niin saapi kernaasti kertoa... Ole sitä yrittänyt vaikka mitä kautta mutten millään ole löytänyt. Eli näillä tiedoilla en voi kun valitella että siellä on väärä vuosi.

Oma fufoaminen. En ala tänäkään vuonna esittelemään kaikkia ufojani, enkä varmasti pysty elvistelemään fufoillani. Mutta mukana ollaan ja teen mitä kerkiän. Kunhan tuo kesäloma alkaa niin sitten ehkä paremmin on aikaa.. Akuutein ufo on tuossa olkkarin pöydällä. Kaksosten sukat. Pojan sukat on neulottu, mutta ei päätelty (inhoan sitä hommaa YLI KAIKEN!!) ja tytön sukkia ei ole edes aloitettu. Valmiit on siis tosiaan vasta sitten kun molemmille on sukat. JA molemmat on päätelty ja molempien pohjissa on liukuesteet. Kesken on ollut koko talven...ja alkaa jo toi kesäkin tulemaan... Kohta pitää varmaan jättää nuo heidän pikkuveljelle ja tehdä molemmille kaksosille kokonaan uudet, isommat sukat. *Huoh* Eihän pienten sukkien tekoon PITÄISI kauaa mennä, mutta kun muu elämä häiritsee neulomista :( (mutta 17kg on itestä saatu kuitenkin pois, ettei täällä ihan laakereilla lepäillä).

Tsemppiä kaikille rutistuksessa!!! Toisilla tuntuu olevan enemmän, toisilla vähemmän ufoja joita fufota.. Itse kuuluun siihen "enemmän" ryhmään, en edes ala laskemaan...niitä on lukematon määrä! Mutta jos tässä fufoilun aikana saisi edes nuo akuutimmat saisi valmiiksi. Seuraavana näiden sukkien jälkeen tulee siskonpojan villatakki ja sitten veljenvaimon sukka (toinen on jo tehty..). Ja sitten on kasa muitakin sukkia, jotka kaipailevat paria vierelleen...ja oikeen perällä kaapin hyllyllä on villapaitoja, pipoja, kaulureita, laukkuja, huiveja, slipoveri...Tekemistä kyllä riittää vaikka muille jakaa.. (haluuko joku osan???)

1 kommentti:

Helmis kirjoitti...

Moi ja tsemppiä fufoiluun!

Vilkaisin äsken blogilistan systeemiä, ja ainakin itse pääsin muokkaamaan tietoja seuraavanlaista reittiä myöten:
Kirjaudu sisään --> Omat tiedot (oikea yläreuna) --> Omat blogit --> Fufoblogi / Muokkaa blogia --> Blogin nimi --> tallenna.

JOs tää reitti ei toimi, niin sitten en taida osata auttaa. Paitsi, jos poistat blogin listalta ja sinä tai minä ilmoitat/tan blogin kokonaan uudelleen listalle. Tosin ongelma ei mun mielestä ole niin paha, etteikö näidenkin tietojen kanssa voisi fufoilua mainiost jatkaa :).