sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Joitain ufoja päivänvaloon

Viime vuonna en fufoiluun osallistunut - ei siksi että ufoja ei olisi vaan aihe ei vain innostanut. Henkilökohtaisesti en pidä ufoutumista kovin kamalana asiana. Se on suorastaan väistämätön osa toimintaa, jos neuloo fiilispohjalta (kuten minä teen). Kaapin perukoilla odottelevat tekeleet eivät minun mielenrauhaani häiritse. Mutta tänä vuonna fufoilu jostain syystä tuntuu ihan hauskalta ajatukselta, joten päätin liittyä mukaan. Ufoja minulta löytyy moneen lähtöön, ja tähän valitsin mukaan sellaisia, jotka ovat noin vuoden ikäisiä tai sitä vanhempia (nuorempiakin keskeneräisiä töitä on kyllä erinäinen määrä). Näitäkin kertyi sen verran, että tuskinpa kaikista pystyn kuukaudessa selvää tekemään, varsinkin kun kesäkuu on minulla vielä työkuukausi ja kun on myös edistettävä jotain muita neuleita (esimerkiksi lahjaksi menevä vauvanpeitto). Mutta katsotaan kuinka käy. Tässä vielä lyhyt esittely ufovalikoimastani.




Tilkkupeitto vaaleankeltaisesta Palmasta ja sekalaisista (sekoite)langoista. Ollut tässä tilassa ainakin kaksi vuotta (voi hyvin olla kolmekin). Peittoa varten on suunnitelma siitä, miten tilkut sijoitellaan, joten ei tarvitsisi muuta kuin yhdistää tilkut toisiinsa. Tarkoitusta varten on myös kirpputorilta hankittu kuvassa näkyvä vaaleankeltainen lanka.


Tilkkupeitto Nallesta (ja muista vastaavista langoista). Ilmeisesti vanhin tämänhetkisistä ufoistani, koska tilkut on tehty vuonna 2003 (muistan kun tein näitä eräällä junamatkalla). Tilkkuihin on virkattu musta reunus ja niistä on laadittu tietokonetta käyttäen hieno asettelusuunnitelma, joten puuttuu ainoastaan yhdistäminen. (Tästä voi päätellä, että tilkkupeittojen viimeistely ei ole parhaita puoliani.)


Kaulaliinaufoja. Vasemmalla ylhäällä puuvillainen Korpikynnen tupahuivi Tyttärelle. Aloitettu Tyttären toiveesta viime kesänä ja jäänyt saman tien kesken (syynä liian tylsä mallineule yhdistettynä minulle vaikeaan puuvillalankaan). Oikealla alpakkainen huppuhuivi minulle itselleni. Aloitettu toissatalvena ja jäänyt silloin kevään tullessa kesken. (Viime talvena taas ostin hupullisen talvitakin, jolloin huppuhuiville ei ollut käyttöä ja tekele jatkoi kaapissa muhimistaan.) Alhaalla erikoisesta Noron Ganpi akaba surabu -langasta tehty suora huivi, ikää vuosi tai pari. Puuttuu ainoastaan reunuksen viimeistely virkkaamalla. Keskenjäämisen syy tuntematon.



Lastenvaatteita. Vasemmalla vauvan mekon alku, josta tuli liian kapea (ensimmäinen yritys tuotti liian leveän, jolloin vähensin mallikertoja reippaasti ja tulos oli sitten liian kapea). Jäi siis kesken, ja mekon toteutin eri langasta. Mekko oli muistaakseni tarkoitettu veljentyttärelleni, joten aikaa tämän tekemisestä lienee sitten kolme vuotta. Aloitusta en viitsinyt purkaa, koska olin päässyt näinkin pitkälle. Tästä voisi hyvin tehdä topin tai tunikan kummitytölle. Oikealla ylhäällä Fibonacci-takki, aloitettu ainakin kolme vuotta sitten ja jäänyt kesken pääasiassa siksi, että en osannut neuloa siistejä lyhennettyjä kerroksia. Puuttuu vain lyhennetyin kerroksin tehtävä kaarrokeosa + nappilistat. (Ja tietysti viimeistely.) Vasemmalla alhaalla vauvan pusero Samoksesta, tehty kaksi tai kolme vuotta sitten. Jäänyt kesken, koska viimeistelykeiju oli lomalla.


Ja sitten vielä bambuinen bolero, jota aloitin viime kesänä itselleni. Jäi kesken ensimmäisen hihan loppuvaiheessa, syynä lopahtanut innostus. Tänä keväänä olen saanut alulle toisen hihan aloituksen.

Tänään olen myös ottanut ensimmäiset askeleni fufoilun tiellä. Vauvan sininen samospusero sai tylyn kohtalon ja joutui kokonaan puretuksi. (Samalla itselle muistiin: Samoksen paksuinen lanka ei ole kovin kiva pienen vauvan neuleessa.) Lisäksi aloitin villaisten peittotilkkujen käsittelyn päättelemällä mustalla virkattujen reunusten langanpäät ja silittämällä tilkut.

Tästä se lähtee :-)

Ei kommentteja: