sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Rouva Oranssin alkutilanne 2008 fufoiluun

En ole neulonut Sherborne Abbey -takkiin silmukkaakaan sitten maaliskuun 2007. Se on ainut viime vuoden fufotempauksen ufoistani, joka on vieläkin olemassa keskeneräisenä. Tästä tulee fufoilun 2008 päätyöni. Tahdon tällaisen neuleen itselleni.

Lapanen on jäänyt kesken ja vaille peukkua, kärkeä ja paria tammikuussa 2008. Toivottavasti valmistuu.

Loput on muuten vain kesken, ei niinkään vanhoja, mutta tahtoisin valmiiksi - ennen kuin aloitan liikaa uusia.

Mystic Light. Tehty kaksi ohjeen osaa.



Pinwheel jacket. Osapurku, muunnan Kuopuksen kokoon ja teen valmiiksi?


Lace Ribbon. Oikeasti jo paljon pitempi, koska melkein ainut, jota voi kuskata mukana.

Kesäkuu on lyhyt. Seuraavat neljä iltaa on buukattu muuta tekemistä, viimeisen viikon olen matkoilla, enkä ainakaan isona neuleita ota mukaan.
Kirjoittelin uudetkin ufojutut blogini ufosivulle. Sieltä näkee myös miten viime vuonna meni. Tervetuloa kylään!


Ei kommentteja: