perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

sniikkerit = FO, ideoita paitaan??







Finished objectiksi muuttuivat sniikkerit, jotka eivät sitten niin pikasellaiset olleetkaan. (Helmiksen ohjeella.) Valmiit, valmiit, jee, jee. Esikoinen soitti eilen Kolilta, että vuokramökissä on kylmä. Olisipa tossut mukana, vaan ei. Työporukan kesäpäivää vietettiin keskiviikkona ja bussissa oli hyvä tikutella. Loppulangankin kiltisti kulutin Vaaka-tilkkuun, niin ei jää kummittelemaan. (Aikaisemmin olen samasta Saksasta tilatusta langasta tehnyt säärystimet.)


Kämmekkäät ovat edistyneet jo jälkimmäiseen. Siinä olen peukalokiilan kohdalla, eli yksi kerrallaan edistyy ufot. Nyt pitäisi päättää mitä tekisin seuraavaksi. Apupuput ja pistely kai listalla. Vauvan paitaan en ole keksinyt ratkaisua vielä. Olisiko mielipiteitä? Kopioin pätkän blogini ufo-sivulta...


Tämä tapaus on todella murheellinen. Olen joskus onnistunut innostumaan oikein kunnolla vauvaneuleesta. Paita, koko arvioilta noin 80 cm. (Esikoinen syntynyt -93 ja hänelle olen tätä yrittänyt tehdä.) Olen ihan hämmästynyt: olen näköjään oikein ostanut 2,5 mm bambupuikot joskus silloin ja tikutellut silloiselle itselleni todellisen suururakan loppusuoralle asti. Tallessa on kaikki muut langat paitsi pääväri on vähissä. Onkohan sitä enempää ollutkaan. Käsin olen kirjoittanut hihaohjeenkin ja säilönyt samaan paikkaan. Kaikki muut kappaleet ovat valmiit (mitä nyt joku kissannaama kirjomatta) ja vain kakkoshiha puuttuu. Mitäs mä tälle nyt teen? Voi, itku! Omatunto parka. Miksi tällaisia on kaapeissa?
En kai mä tuota purakaan?! Mitä sille keksisi, kun vihreää on liian vähän. Raitahiha? Valkoinen hiha? Vinkkejä, apuja kaivataan!! Tahdon tuon pois mieltäni painamasta!

3 kommenttia:

Perhoneito kirjoitti...

Miten olis valkoinen hiha, jossa vihreitä ja sinisiä rusetteja?

seijap kirjoitti...

Voisiko olla mahdollista, että tuossa mallissa olisi ollutkin raitahiha?
Minulla on jotenkin sellainen mielikuva. Ssatan jopa tuon lehden löytää. On joko minulla tai äidilläni.

juuli kirjoitti...

Jos raaskit, pura olemassaoleva hiha säilyttäen alimman rusettikerroksen, ja loput sini-vihr-valk raidoin, sitten toinen hiha samanlaiseksi. Jaa langat jo valmiiksi kahteen erään, niin ei tule yllätyksiä.

Jos ei ole enää niin pieniä lapsia, tekisin etu- ja takaosista kassin ja loppulangoista raidalliset säärystimet, myssyn, tms. jollekin pikkuneidille.