maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

OutiL:n loppuraportti

Ei sitä paljoakaan ehdi kuukauden aikana. Etenkään jos tekee kaikkea muuta kuin näitä vanhoja. Tässä kuitenkin loppuraporttia.

1.Pusero Novitan Tahiti-langasta, muutoin valmis, mutta huomasin, että olen tehnyt sen liian lyhyeksi. Pitäisi jatkaa etu- ja takakappaletta kerän verran, valmistunee tämän kuun aikana. =>muutoin valmis, mutta saumojen ompelu puuttuu vielä. Ehkä tänä kesänä?

2. Salomonsolmuilla tehty huivinalku, viime keväänä ostetut Brilla-langat, huivi aloitettu joskus talven lopulla. Virkataan varmaankin valmiiksi, joskus. => purettu, unohdettu.

3. Fifi-huivi, mistä lie HuutoNetistä ostetusta langasta. Aloitettu vuonna kivi ja kirves, valmistuu kun valmistuu. Ohutta ja keinokuituista. => tehty hieman eteenpäin, silti vielä pahasti kesken.

4. Samos-langasta viime keväänä aloitettu pusero. Menee varmaankin purkuun. Ei innosta. => purettu.

5. Novitan Hawaiji-langasta tehty pusero, hihat vain puuttuu. Jää harkintaan tehdäänkö hihat ja miten (neuloen/virkaten) vai jääkö topiksi. => harkitaan yhä, piilotetaan kaapin pohjalle ;)

6. Kiri-huivi Korialta viime keväänä ostetuista Bambu-langoista. Valmistuu varmaankin joskus, hidasta ohuen langan takia. => neulottu pari riviä, tämä on niitä ikuisuusprojekteja.

Kiitoksia tempauksen järjestäjille, tämä oli .... hmm..... terapeuttista...... näkyjään työt jää kesken, jos ei kiinnosta enää. Eikä sitten kiinnosta myöhemminkään. Ehkäpä joskus loput työt ilmestyvät blogiini valmiina, kuka tietää.

2 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Purettu työ on kanssa hyvä työ: saa uutta neulottavaa!

Helmis kirjoitti...

Joskus ufoilu kiinnostaa, ihan aina ei. Onneksi tulee uusia ufoiluja :). Kiitos mukanaolosta enivei :)!