Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2010 MysteryKnitter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2010 MysteryKnitter. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 11, 2010

Tiedä sitten miten tämän laita on, mutta tässä on


Tässä se nyt on. Kihlajaislahja ystävälleni.

sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2010

Lopultakin!


Olen odottanut jo kauan, että jaksaisin tarttua tähän ja pistellä ne viimeiset pistot. Nyt ne on pistelty.

maanantaina, toukokuuta 31, 2010

No niin! Yksi vähemmän jälleen


Tässä se nyt viimein on! Se projekti, jonka parissa olen totisesti uurastanut!

Edes yksi tuli valmiiksi, ja hyvä niin

Pitäis jaksaa rutistaa tuo yksi koirakanavatyö valmiiksi, mutta kun tuntuu, ettei millään jaksaisi. No, katsotaan jos ne puuttuvat pistot vielä saisi tänään, mutta ainakin on yksi kanavatyö vähemmän nyt tekemättä.

torstaina, toukokuuta 20, 2010

Tässähän hukkuu töihin - joten priorisoidaan


Joo..se yksi kanavatyö, eli "Rukoileva Lapsi" tuli siis valmiiksi. Hevoseen en ole jaksanut tarttua. Sen aika on vasta syyskuussa, ja sitä ennen pitäisi saada ainakin kolme kanavatyötä valmiiksi. Yksi niistä, "Koiranpentu", pitäisi saada valmiiksi juhannusviikon lauantaiksi. Apua! Mä saan tehä töitä hiki hatussa! Ja välillä tuntuu, että sitä tahtois vaan heiluttaa puikkoja, kun aivot ei vaan suostu yhteistyöhön. Mutta neuleessakin on omat haasteensa, ja hartioita pitää säästää, etteivät ihan mene rikki. Miltäkö koiranpentu nyt näyttää? Tältä.

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Viimeinkin on mitä näyttää!


Morjensta!
Huh heijaa, nyt se on valmis! Ai mikä? No tämä tietty. Nyt saan lopulta näyttää tämän, ja siirtyä sen tumman hevosen pariin.

maanantaina, toukokuuta 10, 2010

Ei vielä, mutta kohta saa katsoa

Meinaan, että se yksi kanavatyö on melkein valmis. Meinaa jo jännittää...mutta eiköhän se valmistu ennen määräaikaansa.

tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Tietoja tulee, kuvia ei

Ai miksi vain tietoja? Koska kameran USB - piuha on kateissa! Yritän löytää sen, mutta jos se ei suostu paikallistettavaksi, so be it. Silloin tulee tällaisia kuvattomia postauksia, ikävä kyllä.
Kanavatyö etenee hyvin, reunus mukaan luettuna. Toivotaan, että saan sen ennen juhannusta tehtyä.

lauantaina, toukokuuta 01, 2010

Ei lähellekään valmis, mutta melkein puoliksi

Siis meinaan se kanavatyö, josta täällä hehkutin. Olen antanut neulani lentää, mutta voi olla, että aikataulu menee kuitenkin tiukalle. Toivotaan silti parasta.