perjantaina, elokuuta 31, 2007
Loppukiri jäi tekemättä
Kaiken kaikkiaan sain purettua, viimeisteltyä tai neulottua loppuun 12 ufoa, eli muistaakseni yhtä vaille puolet kaikista listaamistani ufoista. Ihan mukava saldo, mutta töitä jäi tulevaisuuteenkin, varsinkin kun muutamia uusia töitä on taas tullut aloitettua. Pikkuhiljaa yritän jatkaa hommia muiden juttujen ohessa, eli tavoitteena on saada tässä projektissa listattu ufolista deletoitua. Sen jälkeen voikin sitten tehdä uuden ;). Mitään aikataulua en kuitenkaan enää itselleni aseta.
Kiitos kaikille fufoiluseurasta!
Fufoiluloppukirilapaset valmiit ja loppuraporttia

- Aluksi etsin nurkista toivonmukaan kaikki ufoni. Kuvasin, järjestin fufosivulleni ja järjestin laatikoihin. Olen tyytyväinen, että sain fufosivuni toimivaksi ja laatikkoihin järjestely antaa potkua valmistaa tai purkaa työt edes joskus...
- Kuvasin tyttäreni kanssa aitiopaikalta ufojen lentoharjoituksia ja purin 3 epätoivoista ufoa
- 10 vuotta marinoitunut lapsen neuletakki valmistui ja väripiruetti pyörähti.
- Selvitin kesälomalla uudenvuodentähtisukkatyöni pahasti solmuuntuneet langat. Voisin jatkaa sukkia sukkasadon aikaan...
- Pienet punaiset lapaset, vuodelta 2004, saivat peukalot.
- Tein (kohdan 2) purettujen ufojen purkulangoista kymppivuotiaalle pitkät sukat.
- Loppurutistuksena tein ruskea-musta-siniset lapaset.
Kiitos kaikille. Mukavaa oli. Paljon jäi ufoja jäljelle, mutta ne jäivät ainakin parempaan järjestykseen :).
Syksyn viime sato
2.Yhdet villasukat ohuesta langasta olivat kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
3. Pinkki intarsianeule, josta oli tulla joskus 80-luvulla villatakki. PURETTU
4. Toiset villasukat ohuesta langasta olivat kesken mökillä (eka menossa). VALMIS
5. Turkoosi toppi viime kesältä aloitettuna -jokin alkoi siinä tökkiä. PURETTU
6. Patalappu, oli viimeistelyä vaille valmis. VALMIS
7. Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. Nyt se on VIRKATTU ja VALMIS
8. Oviverho kalalangasta -käyttöä mietin ja ajattelin purkaa. Mutta ei, se tehtiin loppuun 30 vuoden viiveellä. VALMIS ja KÄYTÖSSÄ Uhoavalla.
9. Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun meni liian isona. PURETTU
10. Kätköistä löytyi kesken fufoilun Kid Mohairista aloitettu huivi. Muutos tuli suunnitelmiin ja siitä tuli PONCHO. VALMIS (kuvia myöhemmin ja muuta tietoa).
maanantaina, elokuuta 27, 2007
Te ette usko tätä!
Ehkä mä oon tohkeissani. Ehkä! :-)
Viimeinen (?) fufo

Malli: Kärjestä aloitettu perussukka tiimalasikantapäällä ja sukansuussa päärme, 48 silmukkaa.
Koko: Napakat sukat 43 koivelle.
Lanka: Novita 7 veljestä (75% villa, 25% polyamidi), tummanpunainen ja auringonkeltainen.
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot.
Menekki: 145 grammaa.
sunnuntai, elokuuta 26, 2007
Pieni alppitakki
keskiviikkona, elokuuta 22, 2007
Puretuista ufoista uutta


Scaritsan villat
maanantaina, elokuuta 20, 2007
Taitaa se olla niin....
En taida enää jaksaa neuloa yhtään silmukkaa. "Sitruunan" etukpl on valmis, mutta langat on yhä päättelemättä. *sigh* Oh well...I think my part is over for now.
sunnuntai, elokuuta 12, 2007
Heinäkuussa...

sain aikaiseksi pienten punaisten lapasten peukalot.
Uudenvuoden tähtisukkatyön langat selvitin mökillä muiden vielä nukkuessa. Sukilla on siis toivoa valmistua vielä samana vuonna, kuin kirjoneuleen vuosiluku ;).
Siiamilaiset lentosukat olisivat jo valmiit, mikäli toiseen sukkaan ei olisi ilmestynyt yhtä ylimääräistä silmukkaa.
Fufosivullani järjestin töitä. Laitoin Spectrumväreihin sopivat työt sivuun ylemmäs tyrkylle. Ettäs tästä jatketaan...
lauantaina, elokuuta 11, 2007
Loppukiri?!
Outi kuitenkin suoritti virallisen tempauksen päätyttyä arvonnat kunniakkaasti ja palkinnot on lähetetty ja vastaanotettu. Kiitos oikein kovasti kaikille palkintojen lahjoittajille ja Outille vaivannäöstä!! Onnea tietysti voittajille ihan hurjasti!
Joka tapauksessa tällainen tempaus on onnistunut, kun yksikin ufo on päätynyt valmistuneiden laariin, joten onnittelut kaikille ufojen kimpussa urakoineille! Hienoa työtä olette tehneet ja monta vihonviimeistä langanpäätä on napsittu valmistuneista töitä ikiajoiksi.
Nyt olisi sitten pienen loppukirin aika, eikö?
Omasta puolestani en enää uskalla luvata yhtään mitään, kun kaikki hyvätkin lupaukset tuntuvan unohtuvan saman tien, kun niitä suustaan päästää.
Jos kuitenkin vielä yritettäisiin tehdä jotain viimeisten ufoviikkojen aikana, edes yksi valmistunut työ, tai sitten pari toivotonta purkuun.
Mulla olisi itse asiassa kaksikin ihan toimivaa ideaa parin ikivanhan ufon varalle. Kun en vaan osaa sanoa, missä ihmeen välissä ne ehtisin toteuttaa, sillä keskeneräisiä on taas kertynyt vaikka miten monta. Uusia ideoita tulvii joka tuutista ja vanha kunnon sukankutomisviettikin paukahti takavasemmalta, että POKSISTA vaan.
Kuka tulee mukaan loppukiriin?
perjantaina, elokuuta 03, 2007
Kiitos Heimolaan!!
Siis lankaa, suojelusenkeli, tikkari (aito käsintehty tummasuklaakuvio tikkari) NAM.
Makeisiin tunnelmiin
Ystävällisin terveisin, Katiija
maanantaina, heinäkuuta 30, 2007
Palkinto perillä

Kiitokset myös fufoilun järjestämisestä. Ilman tätä tempausta olisi moni työni jäänyt edelleen kaapin kätköihin.
torstaina, heinäkuuta 26, 2007
Apupuput viimeistelty
Hitaasti mutta varmasti voi muiden töiden ohessa vielä ufot muuttua fo:iksi. Sen todistavat nalleprojektin (http://www.viv.dk/English/default.htm) loppumainingeissa naamat ja täytteet saaneet apupupuni. Olivat raukat ihan liian kauan tyhjillään ja naamattomia.
Vielä mulla on se ärsyttävä vauvanpaita ja se ketjusilmukkaoviverho kesken. (Sherborne Abbeykin rupeaa houkuttelemaan.) Muut on uutta keskeneräistä. Ehkä tässä vielä jotain tulee valmiiksi asti. Ehkä.
keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007
Fufoilun loppu
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Aino-apupupu

Tässä se nyt sitten viimein on - Aino. Ja nimi siksi, että saa luvan jäädä ainokaiseksi. Jostin syystä tuo pupu ei iskenyt sitten yhtään, vaan pohjalaisella sisulla sen loppuun värkkäsin. Ja ehkäpä myös pupun kauniin käyttötarkoituksen vuoksi. Langat on jotain vavaneuleiden jämiä (Novitan Woolia) ja puikot taisi olla 4mm tai 4,5mm
Nyt sitten työn alla on "enää" se pitsineulepeitto. Tavoitehan oli saada siihen edes yksi mallikerta lisää, joten se ainakin toteutunee tämän jatkoajan myötä.
Ja lopuksi, tunnustan, puikoilla on myös tulossa hahtuvapökät eli ei ihan pitänyt lupaus pitäytyä näissä ufoissa.
maanantaina, heinäkuuta 23, 2007
Edistynyt on
Niin, tässä minä taas kirjoitan. Toinen vihreä raita on nyt aloitettu. Jännittää...saankohan sen ajoissa? Toivon sitä totta kai.
lauantaina, heinäkuuta 21, 2007
Pyydänkin apua josko joltakin löytyisi seuravia kanavalankoja:
1) mitä tahansa vaaleankeltaista 2 tokkaa
2) oikein tummanvihreätä 3 tokkaa ainakin
3) jotain keskiruskeata 2 tokkaa
Otathan ystävällisesti yhteyttä s-postitse: kirsij3@luukku.com , kiitos! Tai kommenttilootaankin käy.
tiistaina, heinäkuuta 17, 2007
Niin, jatkoillehan sitä mielii
Joo...jatkoille tahdon tietenkin. Ja sitten niistä projekteista...yksi ystäväni saa pian babyn, joten minun pitää antaa puikkojen kilkattaa. Ja kyllä ne ovatkin kilkattaneet. Nytkin on työn alla vihreäsininen (värit ovat juuri tuossa järjestyksessä) peite. Toivottavasti sille tulee käyttöä. Lankana on Novita 7 Veljestä ja silmukkamäärä 90 silmukkaa. Ja pintana tietenkin korinpohjaneule. Toivotaan että peitosta tulee tykätty. Ajattelin ensin kokonaan vihreää peittoa, kun en tiedä kumpi sieltä tulee, mutta sitten jostain alitajunnasta pulpahti tuo sininen...niin ajattelin että laitetaan sitten sitäkin mukaan. Teen ehkä toisenkin vihreän raidan vielä, niin sitten on tavallaan symmetrinen peitto.
Uhoava fufosaldo
Katla-sukat ohjeineen
Siniraitaiset sukat langolle
Pannulappu vaakana
Hattarasammalsukat OnLine SuperSockesta
Clapotis kalylle Seiskaveikasta
Ylosalaisraglan Lidlin Coloradosta
Tahan kuvaan merkkasin sinisella valmistuneet eli fufot, ja keltaisella fufoilun aikana edistyneet ufot (klikkaa kuvaa suuremmaksi). Tasta saanee aika hyvin kuvan tavastani edeta - tekeilla on aina monen monta tyota, jotka sitten kai valmistuvat joskus kerralla.
Kiitokset kaikille fufoilijoille ja fufoilun jarjestajille minun puolestani! Ensi vuonna uudestaan - hauska ja hyodyllinen yhteisprojekti!
EDIT: Ohhoh, nyt vasta huomasin etta taalla on ollut puhetta jostain jatkoviikoista? Hmm.. ehkapa kaivan ne sukat sielta kassin pohjalta sittenkin. Onko taalla jatkajia viela?
Jatkoviikkojen porkkana
Täten lupaudun tekemään tiristysviikoilla eniten ufoja selättäneelle omaa lankaa. Kehrään sen villakäärötekniikalla valmistuneiden ufojesi päättelylangoista. Blogissa on asiaa esitelty laveammin, käypä katsomassa!
EDIT: Pitäisköhän nyt tarkentaa. Siis ufojen päättelylangat on pelkkiä mausteita tässä langassa, pääosa materiaalista tulee mun pohjattomista kätköistäni. Valitsen villan, eli sämpylän pohjat ja päällisen, valitsen myös täytteen, ja ufolangat on sitten se mauste siellä päällä (viittaan jälleen Siisi- blogiin), josta se efekti syntyy. Soinnutan tietty villan ja materiaalit kauniisti omiin langanpätkiinne.
Eli kyllä neljästäkin langanpätkästä saa tehtyä hienoa lankaa!
Kannattaa osallistua!
maanantaina, heinäkuuta 16, 2007
Fanfaareja voittajille!
Täyskymppi eli mitä tehty
2.Yhdet villasukat ohuesta langasta kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
3. Pinkki intarsianeule PURETTU
4. Toiset villasukat ohuesta langasta kesken mökillä (eka menossa) VALMIS
5. Turkoosi toppi viimekesältä -jokin tökkii ja se menee purkuun. PURETTU
6. Patalappu, viimeistelyä vaille valmis VALMIS
7. Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. se VIRKATTU ja VALMIS
8. Oviverho kalalangasta -olikohan jollakin lapsista parvekkeen ovessa ikkuna ja onko sellaiselle käyttöä? Purkuun?? Mutta ei, se tehtiin loppuun 30 vuoden viiveellä. VALMIS ja KÄYTÖSSÄ
9. Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun PURETTU
10. Kätköistä löytynyt Kid Mohairista aloitettu huivi. Muutos suunnitelmiin ja siitä tuli PONCHO. VALMIS
Loppurutistus jäi tekemättä
Saldo:
Valmiit (paras A-ryhmä)
Poncho, kämmekkäät, pistelytyö Kisu Pikkukuu, lapaset, pipo, sniikkerit
Purkuosasto
kaksi eriparista sukkaa, nasun raajat (hävitetty)
Jäi (häpeänurkka)
Apupuput (miksen tehnyt?), oviverho (edistyi vähän), vauvan paita (edistyi merkittävästi), Sherborne Abbey (ei ollut niin tarkoituskaan juuri nyt saada tehdyksi)
Koska olen fufoilujaksolla auttamattomasti hurahtanut pitsihuiveihin, olen aika tyytyväinen tulokseeni. Ilman tätä tempausta olisin tuskin edes kaivellut esiin näitä nolottavia vanhoja juttuja, saati sitten saattanut valmiiksi tai hävitykseen. Kiitos seurasta!
Tuolla on tuo mun ufosivu: http://insideout.vuodatus.net/page/H%E4pe%E4nurkkaus+%28UFO%29
sunnuntai, heinäkuuta 15, 2007
Tämän hetkinen saldoni
Kuvia ja lisää tarinaa laittelen myöhemmin blogiini http://www.vaa65pukka.vuodatus.net/
Fufo-raporttini
Useaa ufoa on yritetty väkertää valmiiksi, mutta vain nämä blogissani esitellyt on saatu valmiiksi.
Urakka jatkuu osaltani vielä (varmaan ainakin vielä parina seuraavana vuonna...ellei koko aikana tulisi yhtään uutta ufoa, voisi nämä nyt olevat saada valmiiksi ehkä jossain tuolla 2020). ;o)
Meemun loppuraportointi
Tällainen löytyi eilen, ööh... kirjahyllyn takaa... Yksi ufo siis lisää. Viime kesänä aloitettu toppi jostain kirjaston lehdestä. Ei mitään tietoa lehden nimestäkään, joten tylysti purkuun. Ja jo eilen sain sen taikatoppimurheenkryynin takaisin keriksi (on jo muuten puikoilla, ja muotoutunee topiksi viime kesän Novitan ohjeella)
Ja vihdoin puolentoista vuoden ajan odotettuaan, sain nämäkin lapaset päätökseen. Eihän näissä ollut kuin langat päättelemättä. Käsiala on ikävä kyllä muuttunut matkan varrella niin että on hieman kokoeroa. Silitysraudalla höyryttelin, mutta tuntuu silti. Ehkä käytössä muokkaantuvat paremmiksi.
Loppuraportti

Lisää blogissani.
Omasta kokoelmastani ehdottomasti vanhin (aloitettu 1994) ja suuritöisin FO.
kieltäytyivät yhteistyöstä raporttia voipi odotella aikaisintaan huomenna.
Loppusaldo on siis 6/7, neljä valmistunutta, kaksi purettua ja yksi onneton UFO (pesämunaksi seuraavalle vuodelle?).
Se yksi surkea jäljelle jäänyt UFO on siis tämä:
En ole aivan vakuuttunut siitä, että edes uudelleenvärjäys tämän pelastaisi, mutta koska lanka on kuitenkin Kotiväkeä ja takki käytännössä valmis, en ole sitä vielä valmis purkamaankaan. Kuten sanoin, pitäähän sitä ihmisellä pieni pesämuna olla, vai mitä?
Aino-apupupu
PS: Innolla olen mukana jatkamssa tätä projektia kesän loppuun.
33,33%
lopputiristys - 6 1/2 ufoa!


Tämän alkulämmittelyn jälkeen jäljellä ei ollut kuin hikistä kauhua, tahtoo sanoa puolitekoisia vaatekappaleita. Urheasti tartuin puikkoihin. Ensimmäiseksi suoritin pelottavan operaation, eli purin keväällä ufoutuneesta vaaleansinisestä palmikkotakista kaikki väärin kudotut palmikot. En tosiaankaan jaksanut purkaa koko takkia! Sain sitten junailtua palmikot mallikkaiksi ja kudoin takakappaleen ja hihat.

Onneksi löysin suht kivat napitkin:




Seuraava potilas! Taannoisessa Apupupu-härdellissä meni muutakin piloille. Keväällä huovutusviimeistelyä vaille jäänyt paita kutistui aika lailla samalla kuin sen kaula-aukko venyi suhteettoman suureksi. Luulen vielä voivani pelastaa tämän, joten se ei siirry mörvelöihin. Mukana uineet ylösalaslapaset sen sijaan joutuvat!
ennen -

nyt -

Jalot alpakka- ja merinolangat muuttuivat täydeksi pelliksi. Kuvittelin vielä voivani tehdä niistä jotain, esim. pienen kukkaron josta olen jo pitemmän aikaa haaveillut, joten saksin toisen surutta auki. Huovutettu neulos oli niin paksua ja jäykkää, ettei mahtunut sankojen lipan sisään. Se siitä siis. Nämä ovat hylkytavaraa.
Oli myös murretunsininen puseronalku parin vuoden takaa.

Sovittaessani tajusin sen olevan aivan liian lyhyt, mutta myös pitsineuleraidat sijoittuivat yläosassa epäsymmetrisesti. Purin etuosat hiha-aukkoihin asti ja neuloin uudelleen. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului 3/4 hihat, mutta halusin kokeilla
tunikapituutta.


Niinpä aikaa jäi enää yhden ufon muuttamiseksi fo:ksi. Viimeistelyä ja nappeja vailla oleva villatakki oli hyvä ja nopea projekti.

Itse asiassa tiedän tarkalleen milloin rupesin neulomaan. Se oli kesällä 2001. Istuin aurinkoisen loman puolivarjossa rannalla ja neuloin. Hiekka oli kuumaa varpaiden alla, puikkojen klik-klak oli tuttu ja turvallinen ääni, joka sointui laineen liplatukseen, tuulen suhinaan ja mehiläisen uneliaaseen pörräykseen. Kuvittelin villatakkiin sopivia hameita, mietin kenkiä ja sukkahousuja - kaikkea tällaista turhaa.
Se oli elokuuta, ja syyskuussa sortuivat tornit, taivaalta satoi monta päivää valkoista hilettä, hiiltyneitä paperinpaloja ja muuta kummaa, Manhattan oli suljettu saari jonne ambulanssit ajoivat pillit ulvoen vaikkei sieltä ollut mitään haettavaa, ja villatakki jäi viimeistelemättä. En varmaan vuoteen sen jälkeen ostanut vaatteita, ja kaupungillekin uskaltauduin vasta seuraavana keväänä.

Mutta nyt siis valmistui villatakki, paremmassa ajassa ja paikassa. Ehkä käytänkin sitä joskus. Tyyliin sopivat aidot 40-luvun vintage-napitkin kaivoin kätköistäni sitä komistamaan.
Siinä oli siis kuusi ufoa. Entä sitten se puolikas?

Kudoin kaksi lyhyttä vihreää hihaa ja onnistuin hukkaamaan ne jonnekin. Huushollia on myllätty aika lailla, on ollut vieraita, keskiaikamarkkinoita ja muuta säpinää.

Alkusaldo 32 ufoa - valmiiksi saatu 18 1/2 - jäljellä enää 13 1/2. Vai pitäisikö kirjoittaa "enää"?
lauantaina, heinäkuuta 14, 2007
Loppuarvonnasta
Ei tää ihan näin pitänyt mennä
Olkoot ne purkukerät (lähden purkamaan samantien) sitten vaikka toinen fufoni, jos saan ne purettua viikonlopun aikana. Raportoin niistä uudemman kerran vielä huomenna. Onneksi sentään ensimmäinen purettu ufo pätyi jo valmiiksi työksikin. Siinä mielessä ei harmita niin kovasti tämä valmistuneiden töiden vähyys fufoilun aikana.
Ja jos jatkoa on vielä luvassa, lupaan olla ahkerampi jatkossa. Noita ufojahan vielä mullakin riittää...
Niin siinä sitten lopulta kävi, että vain yksi tuli valmiiksi
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että vain yksi työ tuli valmiiksi, ja senhän te kaikki olette taatusti nähneet. Sen nimihän oli "Sydämeni Ilotulitus" , ja luonteeltaanhan se oli kanavatyö. Joten ilmoitan täten virallisesti osallistuvani kolmossarjaan eli siihen, johon osallistuvat ne, jotka viimeistelevät yhdenkin työn.
Jatkoon sydämeni halajaisi, mutta mitä te muut mietitte? Jos tätä jotkut jatkavat, haluaisin kieltämättä mukaan.
Jotain valmista...
Valmiina Biggasta neulottu hupputakki, josta lisätietoja blogissani http://kanerva.vuodatus.net
Itse olen tyytyväinen tähän lopputulokseen.
9.fufo valmis ja yksi vielä tulossa
Kuvia kun pääsen taas kotikonnuille ja koneelle.
perjantaina, heinäkuuta 13, 2007
Fufoilun loppumetreillä
torstaina, heinäkuuta 12, 2007
Hei!
Minulle ainakin tulee tosi hyvä mieli, kun näen jollain valmistuneen jonkun oikein vanhan työn. Joskus se on niin pienestä kiinni, joskus taas aika paljostakin, mutta upea tunne se aina on, kun valmista syntyy, etenkin pitkän miettimis(marinoitumis)tauon jälkeen.
Näillä näkymin, ja kuten etukäteen tiesinkin, olen itse poissa maisemista juuri 15. päivänä.
Muistaakseni sovimmekin jo alussa, että Outi-emäntä huolehtii loppufanfaareista, lähinnä loppuarvonnan suhteen.
Palkintoja ovat luvanneet lahjoittaa ainakin Iso Gnu sekä SeijaP, ellen ihan väärin muista. Korjatkaa nyt hyvät ihmiset, jos muistan jotain ihan hassua ja/tai olen unohtanut jotain oleellista.
Jospa kuittaatte lahjoitukset vielä tänne ja Outi sitten hoitaa lahjoitusten arvonnan.
Fufoilua saa kuitenkin halutessaan jatkaa edelleen!!
Oikeudet tänne blogiin säilyvät, jollei joku erikseen ilmoita haluavansa irrottautua. Jospa lisäaikaa otettaisiin seuraavaksi kesäkauden loppuun, eli elokuun loppuun asti.
Nyt voi siis halutessaan ottaa uuden spurtin ja tehdä vaikka jonkinlaisen uuden aikataulusuunnitelman, miten aikoo vanhat työt viimeistellä.
Itse pidän seuraavaksi jonkinmoisen lomatauon ufojen suhteen, mutta luultavasti palaan vielä riittoisien ufokasojeni ääreen uusin suunnitelmin, kunhan perheen puuhat sen sallivat.
Saldoni ei kovin kummoinen ollut tällä kertaa, mutta jos suinkin ehdin, laadin vielä jonkinlaisen loppuraportin ufoilustani.
Tehkää muutkin niin, sillä on mukavaa nähdä, paljonko töitä kaiken kaikkiaan mahtoi valmistua!!
Kiitos kaikille mukanaolosta ja suurenmoiset onnittelut joka ikisestä valmistuneesta työsä!!
Hienoa työtä olette saaneet aikaan!
keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007
Fufoilutilitys
Ohessa oma fufoilusaaliini.
Purettu :
- 80-luvulla aloitettu villapaidan alku.
- v. 96 aloitetu vauvan villahaalari. Ei mahtunut saajalleen. ( omituista)
Valmista
- huivi Pirtin kehräämön karstalangasta,
- Scarlett-huppu 7 veljestä,
- reppu ruskeasta Huopasesta. Ideaa on lainattu Knittyn eväspussista.
Kesken ovat vielä, eivätkä ihan lähipäivinä valmistukaan:
- iso lapputyö. Laput valmiina, mutta...
- villatakki Walma vankilavillalangasta
Joten minun puolestani fufoilu voi vaikka jatkua. ( eihän kerrota kellekään, että kaikista lupauksistani huolimatta kävin lankakaupassa ja liityin Mystery Stole 3:een)
Kiitokset kaikille. Hyvää kesän jatkoa. Vape
Fufoilu loppui osaltani jo tänään
Tässä tilanne:
1. vauvan haalari kokoamatta, nyt valmis
2. vauvan haalari kokoamatta, nyt valmis
3. vauvan nuttu kokoamatta
4. yksinäinen Jussi-paidan hiha, koko 80 cm? nyt valmis
5. isoäidin neliöitä n. 10 kpl, tavoite ollut joskus vauvan peite
6. pariton sukka keltainen+mustat raidat, nyt valmis
7. pariton liinailusukka, nyt purettu
8. pariton sukka pätkävärjätystä Nallesta, nyt valmis
9. pariton kanervan värinen sukka
Lisäksi Isoveli langasta pusero, osa tehty.
Olen tyytyväinen tulokseeni. Osa noista töistä oli aika nopeasti tehty, kun vaan ryhtyi puuhaan.
Selitykset: Kanervan väristä lankaa ei enää löytynyt toiseen sukkaan. Isoäidin neliöt ei houkutelleet, koska olin virkannut niistä aika harvoja. Eipä tuollainen harva peitto paljon lämmitä. Niistä tulee nuken peitto joskus, ehkä. Isoveli -lankaa ei myöskään löytynyt riittävästi. Onpa seuraavaankin fufo-tempaukseen jo materiaalia.
Kiitos Kristalle emännöinnistä, Outille ja Helmikselle apuemäntänä toimimisesta ja kiitos kaikille mukana olleille.
Hyvää kesän jatkoa.
t. Inkeri
maanantaina, heinäkuuta 09, 2007
Jotain sentään
Jatkuuko tämä fufoilu vielä?
Tervehdys KanssaFufoilijat!
Blogiani seuraaville, neulon kyllä edelleen ja kesän matkoillekin pääsee neuleita mukaan. Päivittelen taas blogiani jotakin valmiiksi saatuani.
Siniset Silmukat
seli seli seli

Tarkemmat tiedot huivista löytyy blogistani.
Ystävällisin terveisin, Selittäjä-Katiija
sunnuntai, heinäkuuta 08, 2007
Virkattu verho, fufo numero 8
lauantaina, heinäkuuta 07, 2007
Viimeinkin!
Siiamilaiset lentosukat

Nyt marjapuurot on neulottu... juuri ennen kantalappua. Sukat ovat lankapiuhalla vielä kiinni toisissaan, sillä pienen nöttösen aloitin yhtäaikaa molemmista päistä.
Täällä parin päivän takainen tilanne.
Viikko vielä
Tsemppiä kaikille loppurutistukseen!!! Mitä sanotte, tekeekö jokainen vielä (ainakin) yhden fo:n? Siis tietenkin vain kaikki joilla vielä on ufoja jäljellä.
Mites jatkoa? Onko kiinnostusta jatkaa vielä viikonkin kuluttua?
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Köpelösti käy...
Mihin kaikki aika menee?
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
Lisää liinoja

Olen saanut tehtyä kaikki fufo-urakakseni ottamat keskeneräiset. Muistin kyllä vielä yhden komeron perältä löytyvän kesken jääneen (no, on niitä muitakin, mutta ne saavat jäädä toistaiseksi), jonka yritän vielä saada valmiiksi.
Tili korkattu!
Muuten en ole ufoja ehtinyt paljoakaan tekemään, syynä kesätentti ja hienoinen motivaatiopula. Yritän tehdä niistä aina kerroksen silloin, toisen tällöin ja lähinnä olen saanut aikaan hiukan hihaa Pinwheel Sweateriin ja kymmenisen senttiä sulkapallokaulaliinaan. Hiljaa hyvä tulee ja toivon mukaan tässä jollekin työlle vielä tapahtuu merkittävääkin edistystä, mutta kaikkien valmiiksi saaminen määräajassa taitaa jäädä tänä vuonna vain haaveeksi.
Yksi ufo taltutettu taas
tiistaina, heinäkuuta 03, 2007
Kyllä se taitaa niin todellakin olla
Tällä hetkellä tosiaan näyttää siltä, että "Sydämeni Ilotulitus" jää ainoaksi työksi, jonka tällä FUFOilukaudella saan tehtyä. Mutta parempi niinkin kuin että pistoja vain tulisi, samoin kuin silmukoita, mutta mikään ei valmistuisi.
maanantaina, heinäkuuta 02, 2007
Se on siinä!
Tämä yhdeksän vuoden projekti oli samalla myös minun ufoilujeni päätös. Nyt on aika keskittyä uusiin haasteisiin ja remontointiin. Lisää faktatietoa paidasta löytyy blogistani.