tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Ensimmäinen fufo:virkattu käsilaukku


Laitoin tämän ensimmäisen fufoni juuri blogiinikin. Voi olla että kovin montaa keskeneräistä en ehdi valmiiksi saamaan kun kaikkia muitakin käsitöitä tuntuu olevan niin paljon tekeillä :D Ikuisuusprojektini neulottu matto on ainakin aika epätodennäköinen valmistumaan, siinä on vielä ties kuinka monia metrejä nauhaa neulottavana ennen kuin pääsen ompelemaan siitä mattoa. Seuraavaksi käynkin haarukkavirkatun hartiahuivin kimppuun, se mokoma kun on odotellut lankojen päättelyä jo monta viikkoa. Haarukkavirkkaus on muuten mukavaa, mutta siinä tulee aina ihan liikaa niitä lankoja pääteltäväksi :P
Tämä käsilaukkukin oli aika pitkään kesken, mutta valmistui sentään ennen kesää niin pääsen käyttämäänkin sitä :D

Lisäänpä tähän vähän esittelyä, kun olen sen kokonaan unohtanut tehdä. Elikkä olen ensimmäistä kertaa mukana tämmöisessä, ja harrastan käsitöitä laidasta laitaan. Senpä takia niitä on aina paljon keskeneräisiäkin odottelemassa lisäintoa valmistukseen tai viimeistä silausta. Lankatöistä on tämän käsilaukun jälkeen kesken ainakin neulottu matto, ristipistotyö valokuvasta (ikuisuusprojekti sekin), pitsineuleinen liivi, neulotut tossut, haarukkavirkattu hartiahuivi, virkattu sipulipussi (jonka kanssa en tiedä mitä teen kun keksinkin toisen tavan sipulieni säilyttämiseen) ja neulottu kaulahuivi josta ei puutu enää kuin pingoitus ja nappi. Voi olla muitakin mutta en nyt tähän hätään muista jos olen niitä jonnekin jemmaan laittanut :P

Ei kommentteja: