perjantaina, kesäkuuta 13, 2008
Hiutalehuivi
OLEN SAANUT VALMIIKSI
torstaina, kesäkuuta 12, 2008
Etenee se, hitaasti, mutta varmasti...
Eli tämän verran tuli rippileirillä neulottua. muistin virkistämiseksi, tästä lähdettiin silloin kesäkuun alussa:
Niinkuin tämänhetkisestä vaiheesta näet, tämä "omasta päästä" -neule etenee jälleen kerran mahdollisimman pitkälle saumattomana versiona. Eli kaula-aukko on nyt tuossa keskellä. Hihansilmukat poimin pyöriöltä onniarviota. Saa nähdä, onko määrä sopiva... Tämä yritys ja erehdys -menetelmä on valitettavasti minulle leimallista, mutta toisaalta, onnistuessaan, siinä piilee yksi suuri neulomisen viehätys. Niin, etten taida siitä luopua.Tossukoita
Kolmas Fufo, villanutun takakappaleesta tuli kahdet pikkutossut. 2,5:n puikoilla muinaisen, vuodelta 1997 peräisin olevan Novitan Vauvaneuleet -lärpykän tossuohjetta hiukan sovellellen.
Iloinen olen, että lanka tuli samantien käyttöön, jos ois jäänyt kerälle ois varmasti jäänyt iäksi kerälle.
Nyt on jäljellä punavalkosukka. Lankoja siihen ei enää ole, pitänee joko purkaa kokonaan tai purkaa terä, tehdä toinen samanlainen varsi ja ottaa muusta langasta teriin aineet.
keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008
Fifistä Ufon kautta Fufo
Päädyin ostamaan 2 kerää lisää, tässä välissä vaihtui vissiin puikkokokokin, koska loppupuoli on vähän isompaa kuin alku. Eivätkä nämä langat tietenkään ole samaa värierää kuin ensimmäiset. Eikä mitään, tikuttelin menemään, kunnes viimeisen kerän loppusuoralla nuoriso sotki langan ja kutimen ja se oli yhtenä inhana mörvelömöykkynä vaatehuoneessa. Suunnittelin tosissani purkua, mutta kun en kehtaa kaikkia ufojani purkaakaan, päätin kuitenkin katsoa vielä. Setvin langan, kudoin loppuun, eilen kastelin ja pingotin parhaan taitoni mukaan.
Tänään sit päättelin ja totean, että kannatti sittenkin. Virheistä ja vaihtuneista puikoista huolimatta olen ihan tyytyväinen. Langasta en tiedä, rakastaisinko sitä vai inhoaisinko. Toisaalta se on ylellisen raskasta, liukasta, upeaa huivilankaa. Toisaalta se nuhjaantuu ja nurhuuntuu, jos yhtään pistää puikolla sääpuoleen. Ja on muuten tosi liukasta metallipuikoilla kudottavaksi.
Summa summarum, tykkään tästä ite ja varmaan otan viikonloppuna käyttöön:
Muille ufoille kuuluu purkua. Purin Marks&Kattensin vihreää Teddyä melkein kaks kerää, siitä aloitin talvella kolmiohuivin, mutta ikinä se ei ois valmiiksi tullut. Villaisen vauvannutun takakappaleen purin myös ja setvin langat, olikin kudottu kaksinkertaisella langalla, joten tossuihin piisaa kovasti ainesta. Ensimmäiset tossut ovat melkein valmiit ja saattaapa olla, että langasta tulee vielä toisetkin. Sukkaa taitaa odottaa sama kohtalo.
Pelistä pois :(
Nyt on leikit leikitty ja lähdettävä on ...
Rehellisyyden nimissä tulin kertomaan, että olen aloittanut eilen uuden työn. Eli tämä Fufoilu jäi minulta pahasti kesken. Osallistun sitten talvi Fufoiluun noiden villapaitojen ja Pinwheelien kanssa, mikäli ne ei ole siihen menessä valmistuneet.
Mutta tsemppaan kyllä teitä muita ihan satasella.
Ystävällisin terveisin, Katiija
tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
Fufo nro 2
Salomoninsolmuilla tehtyä huivia yritin jatkaa tänä aamuna. Ei oikein natsannut, joten purin kaiken pois. Eihän tuota ollut valmiina kuin vajaa kerä ja neljä muuta olisi vielä pitänyt upottaa. No thanks.
Pieni alku
Villatakki oli tarkoitus neuloa kaverin vauvalle, joka syntyi viime lokakuussa. Etukappaleen kavennuksissa oli kuitenkin jotain häikkää ja neule vaati osittaista purkamista. Ufohan siitä tuli, mutta nyt päätin saattaa nutun valmiiksi tuolle omalle masuasukille. Kuvaushetken jälkeen olen saanut toisenkin hihan valmiiksi ja enää puuttuu toinen etukappale, pingottaminen sekä kappaleiden yhdistäminen. Jos nyt ainakin tämä valmistuisi fufoilun aikana!
Juniorin huppari
Kuvankin olisin tähän laittanut, mutta bloggeri ja minä ei tunnuta nyt tulevan toimeen:)
Edistystä kumminkin
Hukkaan tämä ei ole kuitenkaan mennyt: ilman tänne ilmoittautumista hexagon-takki olisi varmaan lusmunnut piilossaan vuosia, nyt sain sen aktiivisesti työn alle jälleen.
Fufo-tili avattu täälläkin :)

ai juu, vähän tarinaa siis näistä sukista. Ensimmäinen sukka jäi siis kesken keväällä, johonkin puoleen väliin kärkeä. Sunnuntaina paistoi sitten parvekkeelle niin sopivasti, että otin nojatuoliasennon ja tarvikkeet mukaan, röhnötin soffalla ja tein ensimmäisen sukan loppuun ja aloitin toisen vartta. Toisen sukan teinkin melkein kokonaan sitten illemmalla paikallisella sataman terassilla, jossa ohikulkijat ihmettelivät, että eipä ole tuollaista terassilla ennen nähtykään ;) Näin.
Ja esittelyä vielä..
Olen Heini, ensimmäistä kertaa fufoilemassa. Olen neulonut periaatteessa aina, mutta viime syksynä hurahdin blogeihin täysin, kun etsin villasukkaohjeita netistä. Olen kullut on muillakin toisen sukan syndrooma, siksi kai ne aina ufoutuvat ;)
Ufoja tästä talosta löytyy enemmänkin. Jämistelystä jäi keskeneräiseksi A:n kaulaliina 7veikasta, sitten on pirate-mittensit kesken Ainosta omalla muokkauksella tietysti, sitten jotkut hyvin vanhat siniraidalliset villasukat nallesta, Vihervaara viimeistelyä vaille sekä Shalom-neule (syystä että tuli minulle kokoa teltta). Niin ja pari huivin alkua... Ja ja ja ja... Eli lista on loppumaton, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että jollain muullakin taitaa olla noita ufoja jemmoissa...
Ihana vesisade tuolla ;) nam. Hyvä sää ja syy tikkuilla!
maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Puikoissa on oltu
Kiva oli leiri, mutta kiva on olla takaisinkin taas! Palaan lähiaikoina kuvien kanssa!
- Pikkuisen naama vihertää kateudesta, kun katselee, miten hienosti toisten projektit ovat edenneet.
ugh!
Nämä jäivätten kesken, koska olin unohtanut tehdä varteen ainaoikeata muutaman kerroksen ja nyt tuo reuna kääntyy rumasti. Ehkä elän tämän käsityönjäljen kanssa. Tuollanen pieni asia saa aikaan sen, että nämä(kin) oli hyljätty korin pohjalle.
Malli on Eeva Haavisto nro 31 rystypuolella ja kämmenpuolella 34. Puikot ovat 2,25 mm KnitPicksit ja lankana ruskea Lanett ja vaal.pun.kirjava Fabel. Peukalo on tavoistani poiketen ihan tavispeukku.
*huoh* enää muutama jäljellä ... yhdet lapaset ja sitten niitä ärsyttävän isoja töitä!! Helteellä on kiva kun villapaita makaa sylissä...Ufo nro 2 selätetty
-Katri
sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008
Scaritsan tokat

Reilu vuosi sitten aloitetut polvekeraitasukat valmistuivat.
Lanka on niin kapearaitaista, ettei riville tulee kuin yksi kerros kutakin raitaa. Leveämpiraitainen lanka olisi sopinut paremmin tähän kuviopintaan.
Työssä oli kiinni kaksi pulleaa kerää, joista jäi vielä paljon jäljelle (ainakin 120 g) ja edellisestä lapastyöstäkin jäi lankaa. Kuinkahan paljon lankaa vapautuu ennen fufokuun loppua? ... ja lisääntyvätkö vapaat puikot? No, näistä töistä ei vielä puikkoja ole irronnut. Ne oli vedetty irti toisiin tehtäviin jo aikaa sitten. Puikkojen irrotuksen takia kenties tämäkin työ alunperin ufoutui, sillä lankojen selvittelyllä homma alkoi.
lauantaina, kesäkuuta 07, 2008
Fufo 2
Kuukauden toinen UFO virallisesti selätetty! Tämä Novitan taikabolero kevään lehdestä jäi huhtikuussa kesken monien muiden töiden vuoksi, mutta onneksi Fufoilukeiju on muuttanut meille vieraaksi ainakin joksikin aikaa, ja keijun kuiskutellessa korvan takana työt valmistuvat vauhdilla!
Lankana tässä bolerossa on Novitan tehtaanmyymälästä joskus kauan sitten hankittu nimetön ja vyötteetön lanka, muistuttaa rakenteeltaan Cottonellaa mutta on ilmeisesti viskoosin ja puuvillan sekoite, ja huomattavasti paksumpaa ja raskaampaa. Lanka on 100 g kerissä, ja tähän boleroon upposi melkein viisi kerää eli 490 g. Virkatut osuudet nappasin taas omasta päästä, sillä en pidä alkuperäismallin turhan kruusatusta pitsimallista omassa käytössäni - suoraviivaisempaa sen olla pitää. Tästä tykkään ja tästä tulee varmasti käyttövaate!
Isän villahousuja ei ole vieläkään löytynyt, mutta onhan vielä ainakin kolme ihan selkeätä ufoa selätettäviksi; tosin mielessä väikkyisi nyt välillä tehdä jotain ihan uuttakin, kuopukselle tekisi kovasti mieli virkata topintapaista...
Kaarrokepusero ja siksak-myssy.
Sain eilen kasattua paidankutjakkeen kummittelemasta. Tuli oikein mukava. Lanka on Marks & Kattens BomUll, nimensä mukaisesti tasapuolisesti villaa ja puuvillaa. Löysin nämä poistokorista 2€/kerä. Aloitin tämän pari kuukautta sitten ja etu- ja takakappaleen jälkeen tuli muuta mielekkäämpää ja tekele jäi ufonurkkaan makaamaan. Väänsin hihat toukokuun huumassa ja kaarroketta aina ajan antaessa periksi terassilla. Ja nyt on valmista! Olen aika mehuissani tästä, ehkä eniten siksi, että olen nyt toteuttanut yhden kohdan "ennen kuolemaa" -listallani: neulonut puseron. Tämä on ollut listalla noin 9-vuotiaasta lähtien, eli ehkä oli jo aikakin :D Myös Pirtajämästä tehty hattu sai aamulla nyörit ja luen senkin ufoksi, vaikkei olekaan odottanut niitä kuin viikon.
Ufona kummittelee enää raitahaalari (koko 70), mutta en anna sen stressata, sillä vauvalla on siihen matkaa vielä 13 cm eikä sillä sen puoleen ole kiirettä. Ilmoittanen senkin valmistumisesta sitten täällä.
MUOKS: No ihan kuin saisin sen tämän vuoden ufokierroksella tehtyä: 56-kokoinen villahaalari alkaa käydä pieneksi ja 62 pitäisi kohtapuoliin aloittaa, ettei pientä palella. Harmi sinänsä, sillä inspis aina kasvaa, kun näen raitaprojektin blogissa ufoilemassa.
perjantaina, kesäkuuta 06, 2008
Valmis!!
Kuvia vihdoin ufoista ja jatkettua
Fufo nro 2

Puseronrääpäleestä tuli verhokappa
Mitat 76 cm x 32 cm, lanka tuntematonta luonnonvalkoista pumpulilankaa. Ohje omasta päästä revitty, virheitä sisältävä, 1,5:n koukulla pylväistä väsätty. Lanka kului suht tarkalleen kaikki, pieni nytty jäi. Nytyn ja samasta langasta 1997 kesken jääneen vauvan nutun takakappaleen taidan sujauttaa sujuvasti roskikseen, niistä ei tule enää mitään.
Blogistani löytyy myös toinen, sisäpuolelta otettu kuva.
Toivoa on
Matkalle lähdemme kahden viikon päästä. Ufot ei ole hyviä matkaneuleita. Sallinen itselleni sinne upouuden sukkaneuleen, ja yritän siihen asti fufoilla vain!
Cable netsit kadotettu
Ja innolla sukkien pariin, kerrankin!
torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Fanfaareja! Juhlaliputus!
Se on sitten siinä. Joskus vuosia sitten virkkasin sinnikkäästi 12 isoa isoäidinneliötä, joista piti tulla esikoiselle torkkupeitto päiväuniajoiksi. No, esikoinen täytti juuri 11 vuotta eikä enää nuku päiväunia (paitsi milloin ensin juoksee hulluna nahkakuulan perässä neljä tuntia, sitten ui kaksi tuntia ja pyöräilee päivän mittaan n. 20 km, kuten tässä toissapäivänä...), mutta telkkua katsellessa on toki kivaa olla oma lämmike... =)
Mikä lie omatunnon pistos minut saanut liikkeelle viime kuussa, kun kaivoin neliöt piilostaan ja virkkasin ne yhteen, ja aloitin virkata reunusta. Sitten tuli taas väliin pikaisempia projekteja, ja tämä ehti uinahtaa muutaman viikon... Olisi saattanut taas uinua pitempäänkin näillä helteillä, mutta onneksi on Fufoilu, ja päätin aloittaa homman tästä. Toissailtana aloitin, sillä kerroksia ei puuttunut kuin muutama (siis viisi), ja kun yhtä kerrosta virkkaa hyvinkin puolen iltaa, meni tämän viimeistelyyn pari iltaa yhteensä (piti vielä purkaakin välillä, ärh!). Tänä aamuna sitten liotin, ripustin terassille kuivumaan ja nyt illalla päättelin langanpäät. Valmista on, eka fufo tehty, omat nimet kirjoissa ja kirjan kannet kiinni!
Niin, mittaa on n. 140 x 200 cm ja painoa 1285 g. Langat lähinnä tuttuja seiskaveikkaa, jussia ja nallea, seassa myös jo nimeltään unohtuneita, lähinnä villasekoitteita kuitenkin.
Esittely ja pieni osa ufoistani
Niin, minä olen hamsteri sulovileenigeenin kautta jo ties kuinka monennessa polvessa. Tavaran haaliminen voi ilmetyä niin monena eri versiona, minullahan on tämä lanka-ja kangassyndrooma, isälläni traktorin- ja saapinosasyndrooma.
Lankahamsterius on jalostunut minussa myös ufonsyytämiseksi. Kaapeissani, laatikoissani ja vinttikomeroissani (joita ei ole, mutta nekin olisivat täynnä, jos olisi) majailee viimevuosituhantisia ufoja. Osa niistä taitaa olla sekä unfinished että unidentified.
Minä tykkään ostaa lankaa, ja samalla tavalla tykkään aloittaa kaikkea kivaa/hyödyllistä/tarpeellista. Mutta se viimeistely, loppuun asti pääsy...
Näin aluksi ajattelin esitellä YHDEN muovikassin sisällön. Tuo valikoitui ihan sattumanvaraisesti sillä perusteella, että mukulat pudottivat sen lattialle. Anteeksi, että kuva on kenallaan, mutta me ei olla Bloggerin kanssa puheväleissä just nyt.
Tilkut kaikki varmaan tunnistaa Vaaka-tilkuiksi. Noita on nyt 19 kpl, kaikki eri kokoisia (en ole mitannut, mutta luulisin). Yhden peiton valmistumistodennäköisyys lienee sata prossaa, mutta tämän Fufoilun aikana ei valmistu. En jaksa yhdistellä (jaa miksihän mun ufo-pinot kasvaa ja kasvaa?) noita tikuttelen aina välillä lämpimikseni.Niiden alapuolella (tai siis vasemmalla puolella) on kolme siksak-myssyä. Tehty viimekesäisen kesälomareissun aikana. Lomareissu loppui liian aikaisin... Perrssikan värinen kaipaa vain lankojen päättelyä. Ruskeasävyiset kaipaavat lisäksi kokoonkursimista. Saattavatpa valmistuakin, jos löydän puikot nauhojen kutomista varten.
Harmaa mytty on Greenday-slipoveri Ainosta. Jäi kesken kun en enää mahtunut siihen. No, sen kertainen maha-asukki täyttää seuraavaksi kolme vee... Jäi uudestaan kesken, ja se maha-asukki täyttää kohta kolme kk... Valmistuu toivottavasti, tähän väliin ei juuri nyt oikein sopisi uutta maha-asukasta.
Jättimäinen sininen lankakerä on vironvillaa (joululahja pikkuveljeltä) ja työn alla olisi ollut Mittumaari. Vaan eipä ole enää, purin kuvan oton jälkeen pois huivinalun, johon ehdin jo ekojen 14 kerroksen aikana kutoa läjän virheitä. Jos osaa, niin osaa. Kun ei osaa, niin ei osaa.
Vaaleansininen pikkusukan alku koki jo myös purkukohtalon, ufoutumisen alkuperäinen syy oli se, että puikot lähtivät johonkin. No, se oli tuhon alkua, viimeistelyn tekivät mukulat, jotka onnistuivat sotkemaan langat. Kuvasta tuskin näkyy, mutta muovipussiparka on solmussa lankojen seassa.
Villapaidanraakile on Muropaketille. Paidalla olisi kiire, koska pian poika ei siihen mahdu... Toinen hiha-sivusauma olisi ommeltava ja kaulus kudottava, muutama langanpäättely ja siinä se.
Kuudesta esitellystä ufosta kaksi on siis jo saavuttanut erään päätepisteensä. Muropaketin paita tullee olemaan seuraavana käsittelyvuorossa, toivottavasti se ei päädy takaisin kerille.
Lupaan esitellä lisää ufoja, jos päähäni putoaa lisää kasseja ( jos saan päähäni laatikon, en ehkä ole tarpeeksi tajuissani kirjoittamaan...)
Fufoilu alkuun
keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008
ufo II edistyminen
Scaritsan ekat
Riikkis lähti mukaan myös
Ensimmäinen ufo selätetty!

Valmiista topista tuli oikein kiva, muistaisimpa miksi se aikanaan ufoitui... Malli on oma, lankana joskus ammoisina aikoina Novitan tehtaanmyymälästä ostettu pussilanka, Maxi nimeltään. Lanka on todella paksua puuvillaa, jota oli vaikea neuloa kun se halkeili ja oli joustamatonta. Lankaa jäi vielä pari sataa grammaa, siitä voisi ehkä tehdä pannunalusia tai jotain... Mutta kun ei yhtään huvittaisi koskea koko lankaan kun sitä oli niin hankala työstää...
Nyt reippaasti seuraavan ufon kimppuun!
-Katri
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Ensimmäinen ufo selätetty

Ufohavaintoja
Aamulehdessä on viime päivinä kirjoitettu ufohavainnoista, joten näyttävät olevan ajan hermolla siellä lehdessäkin!
Ensimmäinen pari uunista ulos

Graah, ongelmia
Otin tosissani neulontaan sen Sherborne Abbeyn. Ylhäältä alas raglania, isolle (ainakin XL) naiselle, kolmosen puikot, lähestytään kainaloita. Siis hitaita kerroksia. Neulominen kuitenkin sujui, mm. kun jonotin poliisilaitoksella päästäkseni anomaan passia. Jännitin ehdinkö palveltavaksi ennen kuin sulkevat toimiston. Neuloa ryskytin eteenpäin koko odottelun ajan, kiersin palmikkoa.
Kotona olin vasta pitkien harkkojen ja pienen agilitykentän kunnostustalkoiden (katselun) jälkeen iltamyöhällä. Innostuin kuitenkin vähän valvomaan, katselemaan telkkaa ja neulomaan. Juuri nukkumaan mennessä jäin kummastelemaan, että miten saan seuraavalla kerralla mittalailtua milloin oikeasti olen kainalon kohdalla. Ei ole mieltä tehdä väärän kokoista riepua. Sitä vähän siinä murehdin, ja samalla huomasin: hitsinpitsit tahikka palmikonpulkerot! Mulla oli toisessa hihassa palmikot neljä silmukkaa vinossa! Siis on pakko korjata, ei voi jättää, niin paha virhe. Dääm! Nyt pitää kokeilla, osaisinko korjata sen kohdan vain päästämällä ne silmukat purkumaan virheeseen asti. (Poimin ensin pienelle pyöröpuikolle rivin virheen alapuolelta, ettei mene koko olkapää.) Miten saan palmikot tehtyä oikein? Pelottaa. Kun ei nyt ufoutuisi sen takia uudelleen, ehdin jo luulla, että kohtapa (lue: syksyyn mennessä nyt ehkä) meikäläisellä ihana uusi neule päällä. Toinen vaihtoehto olisi purkaa monta kerrosta kokonaan, silmukka silmukalta. Ei kiinnostaisi, menee ilta taikka kaksi hukkaan.
Mä en kestä. Ehkä ihan hyvä, etten ehdi kotiin neulomaan pariin päivään. Voin vähän jäähdytellä. (Itsesääliä, kauhua, surua.)
Pöh, päh, ja pah!
Sitten löytyi muistin perukoilta vielä yksi ufo: taisi olla viime kesä, kun virkkasin itselleni mustan kolmiohuivin Zitronin Evitasta, ja siitä innostuneena aloitin sitten uutta Regian silkkisukkalangasta. Muistan vielä huivin aloituksenkin, teimme reissua Hiittisiin ja Rosalaan viikinkikylää katsomaan, ja sillä reissulla huivi pääsi jo varsin pitkälle... Mutta sitten huomasin, että kahdellä kerällä lankaa ei pitkälle pötkitä eli huivista olisi tullut lähinnä tyttären harteille sopiva koristus, ja kotiin päästyä nakkasin huivin jonnekin harmistuneena. Muutaman kuukauden arvoin, RAATSINKO ostaa yhden kerän lisää (ihan kuin meikä joskus olisi edes pysähtynyt laskemaan, kuinka paljon euroja makaa tuolla lankahuoneessa... )ja kun lopulta sain itseni kauppaan ja kerän ostettua, ei enää huivi huvittanut_sitten_yhtään. Ja siinä tilassahan se huivi-raiska on edelleen. Jossain vaiheessa olen sen siirtänyt ihan väärään laatikkoonkin, joten se ei pompannut silmille kaivellessani muita ufoja esiin, mutta tuosta ufosta ainakin tiedän, missä laatikossa se piileksii...
Isän villahousut lienevät sitten jossakin niistä noin 30 laatikosta, joihin en vielä ole kurkannut... =) Mutta pikaisen yhteenlaskun tuloksena minulla on siis omatunnollani tällä hetkellä seitsemän selätettävää ufoa. Katsotaan kuinka käy.
Tahruskan keskeneräiset
Ilun ohjeella tehty Sherborne Abbey kaipaa 1,5 hihaa ja lisäystä helmaansa. Helmaakaan en uskalla valmistaa ennen hihoja kokonaan, kun en ole langan määrästä varma. Lopputulos saattaa myös olla pari kokoa liian pieni... Takki on aloitettu viime heinä-elokuussa, epäilisin. Lanka on Lana Gatto -merinoa, ostin joskus puoli kiloa Huutonetistä. Ihanan pehmoista, hyvä takki tuosta tulee jollekin joskus.
Secret of Chrysopolis on aloitettu lokakuussa, nyt himppasen yli puolen välin. Loppupuolen pitäisi sujua nopeammin kun kuvio on jo tuttua, mutta silti eteneminen on ärsyttävän hidasta. Lopputulos on todennäköisesti huiman suuri... Lanka on Grignascon Merinosilkiä 3mm puikoilla, eli ei mikään ihmekään, että jälkeä ei oikein synny.
Kaapin pohjalta löytyisi todennäköisesti muutakin kivaa, mutta haluaisin ensin saada nämä valmiiksi. Sen jälkeen on hyvä kaivella esiin vielä vanhempi sukupolvi ja jatkaa niistä...
maanantaina, kesäkuuta 02, 2008
milliinin Ufot
Valmistumista tämän tempauksen aikana odottavat:
Hexagon-takki (sininen), Tyrolean stockings (valkoinen) ja cable net-sukat (oranssi). Alla keskeneräinen ristipistotyö, joka ei taida varsinaisesti ufoihin kuulua, mutta jonka mielellään saisi myös edes valmiimmaksi. Kaikkia kaappejahan ei ole vielä tutkittu, nämä kyseiset bongasin Ravelrystä. On se niin kätevää.
Kaapin kätköistä löytyi
Siis aloitan näillä tämän homman :)
UFO I valmis
Raportti 1
***
Lehmus-huivi valmistui tänään! Kuvasin sen jo ulkona ja nyt se on pingotuksessa. Tuliko vähän pienehkö taas eli 60 cm korkea ja 120 cm leveä? Kaunis kuvio. Lanka, jota mun oli tarkoitus käyttää ko. huiviin, ei enää innosta. Ehkä villaiset huvit olisivat sittenkin viisaampia vaihtoehtoja.
***
Tilkkutäkistä olisin iloinen, jos saisin edes muutaman tilkun tehtyä tämän fufoilun aikana. Se onkin seuraava käsiteltävä asia. Lankakeriä on kyllä varattuna. Josko tekisinkin isompia tilkkuja muutaman. Ainakin keskelle tjtn...
Varaslähtö
Scaritsan ufot
Tomuisat ufot
- Esikoisen Villapaita, aloitettu keväällä 2007 muistaakseni
- Unipussi vauvalle (koko kyllä 80 cm ... ), keväällä 2008 aloitettu
- Serkun Branching out -huivi, joka jäi viime kesänä kesken niskojen jumitettua 3 oikein yhteen neulomisesta.
Tsemppiä kaikille :)
sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008
Rouva Oranssin alkutilanne 2008 fufoiluun
Loput on muuten vain kesken, ei niinkään vanhoja, mutta tahtoisin valmiiksi - ennen kuin aloitan liikaa uusia.
Pinwheel jacket. Osapurku, muunnan Kuopuksen kokoon ja teen valmiiksi?
Kesäkuu on lyhyt. Seuraavat neljä iltaa on buukattu muuta tekemistä, viimeisen viikon olen matkoilla, enkä ainakaan isona neuleita ota mukaan.
Joitain ufoja päivänvaloon

Tilkkupeitto vaaleankeltaisesta Palmasta ja sekalaisista (sekoite)langoista. Ollut tässä tilassa ainakin kaksi vuotta (voi hyvin olla kolmekin). Peittoa varten on suunnitelma siitä, miten tilkut sijoitellaan, joten ei tarvitsisi muuta kuin yhdistää tilkut toisiinsa. Tarkoitusta varten on myös kirpputorilta hankittu kuvassa näkyvä vaaleankeltainen lanka.

Tilkkupeitto Nallesta (ja muista vastaavista langoista). Ilmeisesti vanhin tämänhetkisistä ufoistani, koska tilkut on tehty vuonna 2003 (muistan kun tein näitä eräällä junamatkalla). Tilkkuihin on virkattu musta reunus ja niistä on laadittu tietokonetta käyttäen hieno asettelusuunnitelma, joten puuttuu ainoastaan yhdistäminen. (Tästä voi päätellä, että tilkkupeittojen viimeistely ei ole parhaita puoliani.)

Kaulaliinaufoja. Vasemmalla ylhäällä puuvillainen Korpikynnen tupahuivi Tyttärelle. Aloitettu Tyttären toiveesta viime kesänä ja jäänyt saman tien kesken (syynä liian tylsä mallineule yhdistettynä minulle vaikeaan puuvillalankaan). Oikealla alpakkainen huppuhuivi minulle itselleni. Aloitettu toissatalvena ja jäänyt silloin kevään tullessa kesken. (Viime talvena taas ostin hupullisen talvitakin, jolloin huppuhuiville ei ollut käyttöä ja tekele jatkoi kaapissa muhimistaan.) Alhaalla erikoisesta Noron Ganpi akaba surabu -langasta tehty suora huivi, ikää vuosi tai pari. Puuttuu ainoastaan reunuksen viimeistely virkkaamalla. Keskenjäämisen syy tuntematon.

Lastenvaatteita. Vasemmalla vauvan mekon alku, josta tuli liian kapea (ensimmäinen yritys tuotti liian leveän, jolloin vähensin mallikertoja reippaasti ja tulos oli sitten liian kapea). Jäi siis kesken, ja mekon toteutin eri langasta. Mekko oli muistaakseni tarkoitettu veljentyttärelleni, joten aikaa tämän tekemisestä lienee sitten kolme vuotta. Aloitusta en viitsinyt purkaa, koska olin päässyt näinkin pitkälle. Tästä voisi hyvin tehdä topin tai tunikan kummitytölle. Oikealla ylhäällä Fibonacci-takki, aloitettu ainakin kolme vuotta sitten ja jäänyt kesken pääasiassa siksi, että en osannut neuloa siistejä lyhennettyjä kerroksia. Puuttuu vain lyhennetyin kerroksin tehtävä kaarrokeosa + nappilistat. (Ja tietysti viimeistely.) Vasemmalla alhaalla vauvan pusero Samoksesta, tehty kaksi tai kolme vuotta sitten. Jäänyt kesken, koska viimeistelykeiju oli lomalla.

Ja sitten vielä bambuinen bolero, jota aloitin viime kesänä itselleni. Jäi kesken ensimmäisen hihan loppuvaiheessa, syynä lopahtanut innostus. Tänä keväänä olen saanut alulle toisen hihan aloituksen.
Tänään olen myös ottanut ensimmäiset askeleni fufoilun tiellä. Vauvan sininen samospusero sai tylyn kohtalon ja joutui kokonaan puretuksi. (Samalla itselle muistiin: Samoksen paksuinen lanka ei ole kovin kiva pienen vauvan neuleessa.) Lisäksi aloitin villaisten peittotilkkujen käsittelyn päättelemällä mustalla virkattujen reunusten langanpäät ja silittämällä tilkut.
Tästä se lähtee :-)
Hyvällä alulla
Totta puhuen omani ovat kyllä visusti ja tukevasti tallessa edelleen, en niitä ole vielä kuvannutkaan. Jonkin verran suunnitelmia on toki tehtynä.
Kieltämättä kuukausi alkaa nyt tuntua kovin lyhyeltä ajalta, mutta jospa laitetaan ensin tehokas alku ja katsotaan sitten, riittääkö joillakin puhtia jatkaa tempausta vähän pidempäänkin.
Lähettelin lisää kutsuja äsken. Milliinin sähköpostiosoitetta on huomannut, joten laitatko sen vielä tiedokseni, jotta saan sinullekin kutsun lähetettyä!
Jos huomatte virheitä tai puutteita sivupalkin blogilinkkilistassa tms., niin hihkaiskaa ihmeessä!
Ainakin yksi palkinto on tiedossa arvottavaksi kesäkuun lopussa. Jokainen, joka saa vähintään yhden ufon valmiiksi, osallistuu arvontaan.
Sitten vaan fufoilemaan! Tsemppiä kaikille ihan hurrrjasti ja taputukset sekä aplodit jo etukäteen kaikille onnistuneille ufotuhoamisille!!
P.s. Muistakaa muuten raportoida ahkerasti! Toisten onnistumisista saavat sitten muutkin puhtia!
Kysymys kuuluu, ken ehtii ilmoittaa ensimmäisen valmistuneen ufon tänne???
Vielä yksi esille ennen leiriä
Eipä näillä keleillä paljon lapasia tarvita, ja silläpä nuo keväällä kesken jäivätkin, kun tuli lämpimät ilmat. Ällöttävää noita on kyllä neuloakin näin kuumilla keleillä, kun kädet hikoaa... Sitäpaitsi koko neuleen aloittamisen pontimena oli saada nuo kaksi Nalle-nyssykkää pois nurkista lojumasta. Ja nyt sitten on jäänyt koko työ puikkoineen päivineen nurkkiin, eli roinan määrä ikäänkuin kasvoi. Joten kaipa nuo täytyisi loppuun saattaa. Tuleehan se talvikin taas joskus, ja yleensä ennen kuin huomaatkaan.Eipä tässä kuukauden aikana paljon ehdi valmiiksi saada, kun on monenlaista muutakin touhua, mutta onhan se hyvä, että asia pysyy vireillä. "Poissa silmistä, poissa mielestä" toimii toivottavasti toisinkin päin! Mutta sen ruskean tunikantekeleen otan nyt rippileirille mukaan. Toivottavasti on kilttejä leiriläisiä, että jää pastorille aikaa/voimia puuhastella muuta!
Ufoja löytyy....
Nyt on kaikkiaan 14. Mutta samalla löytyi palmikkopuikko, kerroslaskuri ja muutamat puikot...
Pätkärääkätty palmikkoneule on edelleen kesken -mökille pusero " yhteiskäyttöön".
Silkkivillainen neuletakki samassa vaiheesaa kuin viime vuonna.
Oma neuletakki on kesken; takakappale ja toinen etukappale ja toinen hiha -pientä sekoilua mallin/koon kanssa ja jäi kaappiin pari kolme kuukautta sitten piiloon.
Miniän liivin kanssa tuli ongelmia viimesein etukappaleen vaiheessa- sekosin laskuissa ja odottanut kuukausia inspiraatioita. Napitkin jo tammikuussa ostettu.
Kaksi vanhaa vihreää toppia/puseroa -vuodelta yksi ja kaksi. Edeleen kesken ja odottellee mallin muutosta tai purkua...
Kaksi solmion tekelettä kesken, yhdet sukat (kärjestä aloitetetut- toinen tekemättä), punaiset lapselle aloitetut lapaset (tuli vähän liian isot -voisi tehdä tietenkin ikuiselle) ja Isoveli-lapaset (toisesta puuttu osa).
Huivin teelmys on kesken.
Palapeitto, jota on tehty varmaan 80-luvulta asti, on edelleen kesken...
Kuukausi on lyhyt, töissä on pienet rutistukset ennen juhannusta ja juhlia tiedossa ja muuta pientä puuhaa. Juhannukselta keskiviikkona pääsee lomalle, joten en paljon luule saavani aikaiseksi. Jos laittaisi tavoitteen kahteen, niin olisin tyytyväinen. Purkamista en laske tähän mukaan. Luulen, että kolme,neljä työtä päätyy purkuun.
Käsiksi ensimäiseen ufoon
Katrin salaiset ufot
Ufo1:
Virkatut hihat Novitan Butterflystä. Vaan kuka neuloisi miehustakappaleet?

Ufo 2:
Virkattu toppi jostain nimettömästä puuvillalangasta vuosien takaa. Valmiina etukappale, takakappale jäänyt jostain syystä kesken.

Ufo 3:
Novitan Maxi-puuvillalangasta neulottu toppi. Vain toinen hiha puuttuu.

Ufo 4: 7-Veljestä langasta neulottu kaarrekotakki. Melkein valmis, takista tuli aivan valtava teltta, pakko purkaa...

Siinä ne olivat, pahimmin ufoituneet ufot. Lisäksi kesken on muutama muu hiljattain aloitettu neule, mutta ne eivät ole vielä ufo-asteella. Tavoitteenani on tämän kuun aikana saada tehtyä valmiiksi ainakin se sininen toppi. Lisäksi tuo kaarroketakki täytyy saada purettua. Lopuille tehdään sitten jotain jos ehditään.
-Katri
Kesäkuuta
ylhäällä: tämä värikäs kaunokainen haluaa tulla Pinwheeliksi 9vee tyttärelle 7-veikasta, jäi kesken kun aloin tekemään itselleni Dropsin taideneulottua takkia (tosi huono selitys)- vasemmalla: tämä trumpettipaita on ikuisuustyö Nallesta/Floricasta. Sen verran iso, ettei sitä muka voi raahata mukana mihinkään. Helmasta puuttuu sen verran, että se on hyvä päällä. Tästä siis valmistuu itselleni paita.
- vasemmalta edelleen: Samoksesta vaaleansininen lollipop palmikkohuppari 9 veelle. Ei mikään mukava matkatyö palmikoiden vuoksi. Tämä ei itseasiassa ole ollut kauaa kesken, mutta valmistua tämänkin pitäisi.
- Seuraavana vasemmalta näette pääkallopaidan *huoh*. Tälläisen paidan olen yhden jo tehnyt ja ei muuten iske tämän toisen tekeminen heti perään. Jäi korin pohjalle, koska ärsytti niin maan per****sti. Tavoitteena oli, että valmistuu syksyksi, mutta kiva olisi jos valmistuisi kesäkuun aikana. Tavoitteita pitää ihmisellä olla :D
- Viidentenä, mutta ei vähäpätöisimpänä tulee sitten kolme kappaletta kirjoneulelapasia. Ei nämäkään ole mitään matkatöitä. Kaksi alinta on Haavistoa ja ylimmäinen on Hinthuoran-lapanen. Lankana on Nallea, Lanettia, Fabelia, Fortissimaa. Pientä näpräämistä ja ohjeen seuraamista, ei välttämättä mitään telkkarineuleita, mutta ihania!!
Hello Kitty-kisuja valmistunee sitä tahtia kun on lasten kavereiden ja sukulaislasten synttäreitä jne jne, mutta muuten pitäydyn näissä edellä mainituissa töissä. *lupaa ja vannoo* mitään uutta lapasta, sukkaa tai muuta vaatekappaletta en aloita.
Tekemistä siis riittää täällä Hollolassa, mitenkäs muualla Suomessa?
Nyt sitten puikot laulamaan!
Ystävällisin tervesin, Katiija





