torstaina, kesäkuuta 01, 2006

toukokuu

Toukokuun saldo:
- kaikki ompelukset päätetty hyljätä lopullisesti. Kankaat kuitenkin käytettään joskus hamassa tulevaisuudessa johonkin muuhun tai ne jäävät marinoitumaan muun kangaskasan seuraan.
- vihreä Garnstudion pallo/ympyrätakki jää ufoksi. Lanka ei tule riittämään ja koska Katia Danubio on talvilanka, sitä saa lisää aikaisintaa elokuussa. Ei ole siis minun vikani!!! Tai jää kesken elokuulle saakka - kyllä minä sen vielä joskus teen!
- Lapsen raitasukat valmiit
- Oma lyhythihainen pusero samoksesta valmis (tosin en tiedä missä pitäisin, kun samos on niin pahuksen kuumaa lankaa ja lyhythihaisuus taas ei oikein sovi talveen...)
- Löydetty yksi ufo lisää: virkattu pyöreä matto
- tekemättä/kesken yhä edelleen edellisten lisäksi: valkoinen pitsijakku ja se kissaristipistely (se on koko ajan jossain pöydän/sohvan kulmalla sopivasti näkyvillä, mutta en ole vielä edes ottanut ulos pussista...)
- Lisäksi on aloitettu epälukuinen joukko uusia, pieniä töitä. Ne on yhtä lukuunottamatta jopa saatu valmiiksikin. Kesken on vain Muumimamman kesäsukat à la Fifi (blogissa ohje), mutta nekin valmistunevat viimeistään ensi viikolla kun loma alkaa.

Eilisen lämpimän päivän seurauksena hervoton allergiakohtaus, tänään silmät ja nenä eivät toimi. Töihin on silti mentävä pariksi tunniksi.
Ahistusterveisin Villasukka

Ei kommentteja: