lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Esittely


Terve kaikille.


Tuossa ovat lähes kaikki ufoni. Vasemmalta oikealle lähes ikäjärjestyksessä. Vanhin on aitoa kasarityyliä, ensimmäinen intarsiakokeiluni. Pusero, josta valmiina yksi hiha, mallia lepakko läps, ja taka-/etukappale muutamaa riviä paitsi. Lanka luultavasti Novita Victoria (30%villa 70% puuvilla). Ainakin sellainen vyöte löytyi kerän sisältä. Mukavan pehmeä, vähän epätasainen lanka. Värit sopivat edelleenkin makuuni, joten täytyy pohtia saisiko näistä jotain. Hiha pitää ainakin purkaa.


Vihreävalkoinen oli tarkoitettu vauvan haalariksi. Jäänyt lahkeiden jälkeen kesken. Vauva on lähes 11v, joten ei kannata tehdä valmiiksi. Purkuun. Kerällä olevasta langasta tein talvella 'vauvalle' kaulurin.


Sitten päästäänkin jo lähes nykyaikaan. Tumman vihreä suikura on joskus talvella 2006 aloitettu Scarlett-huppu. Neuloin sitä kunnes kevät tuli, lumi suli ja puro sanoi puli puli. Ja talvivaatteet jäivät odottamaan seuraavia lumia. Viime talvena sain neulottua valmiiksi, mutta kun lumia ei tullut jäi pingotus ja takasauman ompelu tekemättä. Tässä on myös opetus, ettei ufoilu kannata. Toinen pää on lyhyempi vaikka siinä on enemmän palmikkokertoja. On vähän käsiala muuttunut. Tämä pitää tehdä pois kuleksimasta.


Ikäjärjestyksessä seuraava on sinivalkea lappukasa. Lappuja on tehty ahkerasti, mutta vielä joitakin puuttuu. Sitten lankojen päättelyä ja reunustus virkkaamalla ja yhteen virkkaus. Tämän työn haluaisin mahdollisimman pikaisesti valmiiksi, mutta reunavirkkaus on mahdottoman hidasta. Joten vaikka yritys olisi kuinka kova, tämä on varmaan kesken vielä syksylläkin.


Ylhäällä olevat erilliset siniset laput ovat oikeasti isomman lapputyön koetilkkuja. Neuloin niihin lenksut, ja ajattelin, että saavat palvella patalappuina. Puuttuu päättely.


Scarlett-hupun ja lappujen välissä on ruskea villatakin alku. Lankana Walma-'vankilavilla'. Lanka tulee loppumaan kesken. Käytiin viime kesänä Kuopiossa ja minulla oli vankilakaupassa aikaa noin viisi minuuttia. Ostin ruskeaa ja valkoista lankaa ilman sen tarkempaa suunnitelmaa ja miettimistä. Kirjoneuletakkia ei olisi kannattanut niistä langoista tehdä, kun kotona huomasin, että ruskea on paksumpaa kuin vaalea. Ei taida vankilakaupan myyjä olla neuloja. Oletan, että oikeassa lankaliikkeessä myyjä olisi moisesta ostoksesta jotain huomauttanut. Ruskeat halusivat palmikkovillatakiksi, joten sitä väriä tarvitaan lisää. Valkea lanka saa odottaa aikaa parempaa.


Kuvassa viimeisenä on Pirtin karstalangasta tekeillä oleva huivi. Työ on viimeisin aloitettu, mutta ufoutumisvaara on suuri. Ajattelin käyttäväni sitä kummitätini syntymäpäivillä, mutta ne vietettiin jo viime viikolla. Noin yksi mallikerta puuttuu vielä.


Kuvasta puuttuu Huopasesta tekeillä oleva laukku. Työ on minulla töissä 'puhelinpalaverineuleena'. Työyhteisömme on hajallaan eri puolilla Suomea, ja viikkopalaverit pidetään puhelimitse. Silloin on hyvä neuloa, kunhan ei tee sukkia kilisevillä puikoilla, työ on sopivan helppoa ja sen voi keskeyttää milloin hyvänsä. Laukusta on jo hihna tekeillä, joten luulisin saavani sen pesukoneeseen ennen pitkää.

Saas nähdä mitä kesäloman aikana saan aikaiseksi.

Ei kommentteja: