Hei, lukaisin läpi eilen illalla tähänastiset postaukset ja kokoilin niistä valmistuneita.
Tunnustan heti, että välillä meinasi laskut mennä sekaisin ja kaikkea en millään jaksanut sana sanalta lukea läpi.
Kokosin kuitenkin tähän asti valmistuneista ja nimen omaan TOUKOkuun töistä
listaluonnoksen.Siinä on puutteita, joten viitsisittekö lukea listan ainakin omalta kohdaltanne ja laittaa puuttuvat tiedot ja/tai korjaukset kommentteihin. Tai jos huomaatte, että jonkun toisen kohdalla väitän jotain silkkaa puppua, niin mainitkaa mieluusti asiasta.Korjaan ja täydennän listaa itsekin, mutta olisin tosi iloinen avusta.
Lukumääräisesti näyttvät pistäneen töpinäksi ainakin Outi ja Isrik, Katiijakin, vaikken nyt tarkalleen muistakaan, miten monta työtä olette tehneet. Isojakin töitä on valmistunut, joten ei tästä tempauksesta ainakaan haittaa - kai? - ole ollut. Tosin joillekin onnettomille on paljastunut matkan varrella uusiakin ufoja. *huoh*
Jatketaan pakertamista, mutta tähän tilannekatsaukseen tosiaankin saa laittaa kaikenlaisia puttuvia tai korjattavia tietoja.
Ainiin, selvyyden vuoksi vielä: Suunnitteluvaiheessa muistaakseni sovittiin, että Fufoilutempauksen luonteeseen kuuluu, ettei uusia töitä tai muuten aktiivisesti tekeillä olleita nyt lasketa tähän mukaan.Niitä saa toki omaksi ilokseen tehdä kuinka paljon vain haluaa ja ehtii!!
Onnea jokaiselle ahertajalle ja menestystä edelleen tässä ankarassa taistelussa!
Niin tosiaan, se lista:
Anu TOUKO: 4, (3 purettua,
1 sukat valm.)
Elina TOUKO: 2/4 valmiina (palmikkopipo valmis, säärystin purettu), KESÄ: 1; (Isoveikka-Fifi )
Helminalle TOUKO:
3 valmistunutta (toppi, matto ja pusero) + 2 - 1 uutta ufoa
Isrik TOUKO: 6 valmistunutta
VAU! (vihreä toppi, palmajuttuja nukeille valm. yksi purettu )
Juuli
Katiija TOUKO: ?? Tahiti-toppi ja Palma-toppi valmiita, ym, KESÄ... 2 kesken enää ?
KirsiJ TOUKO:
3; (1 purettu /pitsineule, 2 valmista /tyynynpäällinen, musta liivi), + uusia ufoja
Krista TOUKO: 1; ( purettu -> AM asu)
Langanpäitä TOUKO: 2 ?( vauvan kietaisupaita, pipo) ?
Lape
Mippe TOUKO: 3/9 valmiita + uusia ufoja
Mirri TOUKO : 2 ( 1 valmis/lapas-piposetti, 1 purettu/ Aino)
MysteryKnitter
Outi TOUKO: 5 / 9
VAU!!
Pinkkitoukka TOUKO: 2 (säärystimet, NSHK-versio)
Päivi TOUKO: 5 (3 purettua, 2 valmista/ kesäpaita, koukuttu, palmikkovillatakki, miehen kirjoneule purettu...)
SantraSanttumaaria TOUKO: 3 purettu, KESÄ: 1, ( hämähäkkisukat)
Sia TOUKO: 1 /lahjoitus.
Siniset Silmukat
Sirpale TOUKO: 1 valmis (BO) ?
Susanna l-a TOUKO: 2, (1 purettu /kaulahuivi, yksi valmis /neuletakki)
TuituVerano TOUKO: 2 purettua.
Villasukka TOUKO: 2; (lapsen sukat, Samos-pusero), + 1 uusi ufo
Ziina TOUKO: 3; (Keväthuivi, ruttusukat, villahuivi), KESÄ: 3; (pehmosiili, tyynynpäällinen, MS),
Joillakin on siis jo kesäkuunkin valmistuneita. (Taidan kyllä laittaa tähän lopulliseen listaan vain toukokuun ja aloittaa kesäkuulle oman listan, mitenhän se mahtaisi parhaiten mennä..)
Tarkistakaa ainakin tuo valmistuneiden/purettujen lukumäärä!
Siellä, missä on kysymysmerkkejä, on ainakin jonkinlaista epätietoisuutta.
PS. olisi kiva, jos viitsitte kuitata myös oikeat tiedot.